Aikaa on vierähtänyt taas melkoisesti. Kesä on tullut. Heleä vihreä valloitti maiseman. Se lehahtaa aina hetkessä salaa niin raikkaana ja toivoa täynnä. Mielestäni se on kesän ihanin vihreä ja antoi upeat puitteet sisarenpojan hääjuhlalle. Ne eivät olleetkaan mitkään tavalliset häät. Morsian oli Thaimaasta. Hän on paitsi rakas myös erittäin kallisarvoinen, sillä sulhanen oli joutunut maksamaan hänestä vanhemmille 45000 euroa myötäjäisiä. Vihkiminen suoritettiin varman päälle, ensin keväällä maistraatissa, sitten oli tämä kirkollinen hääjuhla Suomessa ja marraskuussa on tulossa Thaimaassa vielä kolmannet häät budhalaisin menoin. Vahvat ovat siteet. Häihin on menossa sukulaisia ja ystäviä, kutsuttuja on tuhatmäärin, kun kaikki kyläläiset kutsutaan. Se olisi mieleenpainuva ja ainutkertainen tapahtuma, mutta taitaa jäädä osaltani haaveeksi. Pitkä matka ei ole minun juttuni.
Pappi oli konfirmoinut aikanaan sulhasen ja hänet haluttiin vielä eläkeläisenä vihkimään parin. Hän puhui koskettavasti ja huomioi puheessaan myös vanhemmat ja sisarukset ja perinteen merkityksen. Hän muistutti vakaumuksen tärkeydestä ja erilaisuuden kunnioittamisesta toinen toistaan kohtaan. Se on tärkeä neuvo, kun kulttuuri ja uskonto ovat niin kaukana toisistaan.
Valkoinen väri korosti morsiamen kauniin ruskeaa ihoa. Laahus ja pieni huntu täydensivät hihattoman puvun. Pari oli ihan
henkeäsalpaavan upea. Nuoruus ja kauneus on voittamaton yhdistelmä.
Mutta vielä vaikuttavampi oli morsiamen käyttäytyminen. Kun sulhasen mummo tuli toivottaman onnea, morsian polvistui hänen eteensä ja kiitti häntä sulhasesta. Juhlan kuluessa kiitokset saivat myös sulhasen vanhemmat ja mummo uudelleen. Heidät istutettiin rinnakkain tuoleille ja morsian polvistui heidän eteensä, siveli heidän jalkojaan, kumarsi kädet yhteen liitettyinä, antoi kullekin ruusun ja vielä halasi heitä. Jokainen sai vuorollaan saman kohtelun. Sanoja en kuullut, mutta en olisi niitä ymmärtänytkään. Hän kuitenkin kiitti uusia sukulaisiaan näin kauniisti. Ilman heitä ei olisi sulhastakaan. Vielä juhlan loppupuolella näin morsiamen polvistuneena mummon eteen. Siinä kulttuurissa on vanhemman kunnioittaminen arvossaan.
Sisareni oli tyttäriensä kanssa valmistanut monenlaiset hääherkut. Salaatit ja pikkupurtavat tekivät kauppansa, varsinkin lihapullat. Kaikkea oli tehty valtavat määrät ja vaikka niitä nautittiin innokkaasti, jäi paljon kotiin vietäväksi jatkojuhliin. Kahvin kanssa tarjottiin useaa sorttia herkullisia täytekakkuja. Vaati valtavasti työtä ja aikaa tehdä tällaiset juhlat. Sali oli koristeltu upeasti ruusuin ja koivunoksin. Jokainen sai muistoksi pöytäliinaan kiinnitetyn hääpinssin ja tietysti hääkarkin värssyn kera.
Oli monenlaista ohjelmaa. Juhlapuheen piti sulhasen äiti. Naapurin sisarukset muistelivat menneitä aikoja. He olivat koonneet kaiken paperille ja yksi heistä luki kirjoituksen. Sulhasen opettaja ala-asteelta oli kutsuttu häihin ja hän piti erittäin monipuolisen puheen, mikä valotti todella hyvin niin sulhasta kuin sitä aikaa minkä he viettivät yhdessä opiskellen ja "kehityskeskusteluja" käyden. Siihen aikaan se tarkoitti jälki-istuntoa. Osa puheesta oli käännetty englanniksi, että morsian pääsi vähän asioista perille. Opettaja oli kehystänyt kolme valokuvaa muistoksi kouluajoilta. Ihmetystä herätti hänen kertomansa koulupäivien ohjelmasta. He tekivät monen kilometrin retkiä niin pyörillä kuin suksilla, yöpyivät teltoissa. Enää hän tekisi sellaisia ainoana aikuisena 28 oppilaan kanssa.
Oma nimeni oli painettu ohjelmalehtiseen runonlausujana. Lausuin vain kaksi runoa, kun ohjelmaa oli muutenkin runsaasti. Joku kertoi että olisi halunnut kuulla niitä enemmän. Sulhasen kaverit lauloivat kuorona kaikkien yllätykseksi Suvivirren. Odotimme heiltä jotakin räväkkää kronikkaa, mutta parempi näin.
Keväisen pitkän sairastelun jälkeen tein matkan kolmen lapsenlapsen kanssa Tukholmaan. Samalla vietimme Sirun syntymäpäiviä. Laivalla hänet kutsuttiin lavalle, tarjottiin käteen juoma ja laulettiin onnentoivotuslaulu. Se oli valtava ja jännittävä yllätys Sirulle, mutta mieluinen kerrottava koulussa kavereille. Toinen juhlija täytti vähän enemmän ja sai shampanjapullon lahjaksi.
Tukholma paljasti todella kesäiset kasvonsa. Matkan päätarkoitus tytöillä oli shoppailu. Tutustuimme silti suomalaiseen kirkkoon. Siellä oli alkamassa messu ja lauloin ensimmäisen virren seurakunnan mukana. Tunnistin seinällä olevan triptyykin loviisalaisen papin ja taidemaalarin työksi, vaikka en nähnyt vielä signeerausta. Käynti kirkossa oli kiva muisto matkalta.
Kuljimme monta tuntia liikkeistä toiseen ja etsimme Sirulle konfirmaatiomekkoa, mutta emme löytäneet sopivaa. Itselleni ostin taas mustavalkoisen mekon. Niitä on tänä keväänä tullut hankituksi jo monta. Mikä siinä onkin että sellainen tarttuu käteen.
Matka oli mukava ja aiomme ottaa sen uusiksi joskus.
Olen saanut viestejä, että pitäisi kirjoittaa useammin. Aina ei ehdi, on niin paljon muuta. Sairaus jätti jälkeen väsynyksenkin. Nyt jään odottelemaan ensi kuun matkaa Viipuriin. Teemme kurssimatkan sinne juhlavuotemme kunniaksi. Lastentarhanopettajaksi valmistumisesta on kulunut 40 vuotta. Ehkä kirjoitan sitten matkamuistoja, jos en ennen sitä muuta ehdi.
Pappi oli konfirmoinut aikanaan sulhasen ja hänet haluttiin vielä eläkeläisenä vihkimään parin. Hän puhui koskettavasti ja huomioi puheessaan myös vanhemmat ja sisarukset ja perinteen merkityksen. Hän muistutti vakaumuksen tärkeydestä ja erilaisuuden kunnioittamisesta toinen toistaan kohtaan. Se on tärkeä neuvo, kun kulttuuri ja uskonto ovat niin kaukana toisistaan.
Valkoinen väri korosti morsiamen kauniin ruskeaa ihoa. Laahus ja pieni huntu täydensivät hihattoman puvun. Pari oli ihan
henkeäsalpaavan upea. Nuoruus ja kauneus on voittamaton yhdistelmä.
Mutta vielä vaikuttavampi oli morsiamen käyttäytyminen. Kun sulhasen mummo tuli toivottaman onnea, morsian polvistui hänen eteensä ja kiitti häntä sulhasesta. Juhlan kuluessa kiitokset saivat myös sulhasen vanhemmat ja mummo uudelleen. Heidät istutettiin rinnakkain tuoleille ja morsian polvistui heidän eteensä, siveli heidän jalkojaan, kumarsi kädet yhteen liitettyinä, antoi kullekin ruusun ja vielä halasi heitä. Jokainen sai vuorollaan saman kohtelun. Sanoja en kuullut, mutta en olisi niitä ymmärtänytkään. Hän kuitenkin kiitti uusia sukulaisiaan näin kauniisti. Ilman heitä ei olisi sulhastakaan. Vielä juhlan loppupuolella näin morsiamen polvistuneena mummon eteen. Siinä kulttuurissa on vanhemman kunnioittaminen arvossaan.
Sisareni oli tyttäriensä kanssa valmistanut monenlaiset hääherkut. Salaatit ja pikkupurtavat tekivät kauppansa, varsinkin lihapullat. Kaikkea oli tehty valtavat määrät ja vaikka niitä nautittiin innokkaasti, jäi paljon kotiin vietäväksi jatkojuhliin. Kahvin kanssa tarjottiin useaa sorttia herkullisia täytekakkuja. Vaati valtavasti työtä ja aikaa tehdä tällaiset juhlat. Sali oli koristeltu upeasti ruusuin ja koivunoksin. Jokainen sai muistoksi pöytäliinaan kiinnitetyn hääpinssin ja tietysti hääkarkin värssyn kera.
Oli monenlaista ohjelmaa. Juhlapuheen piti sulhasen äiti. Naapurin sisarukset muistelivat menneitä aikoja. He olivat koonneet kaiken paperille ja yksi heistä luki kirjoituksen. Sulhasen opettaja ala-asteelta oli kutsuttu häihin ja hän piti erittäin monipuolisen puheen, mikä valotti todella hyvin niin sulhasta kuin sitä aikaa minkä he viettivät yhdessä opiskellen ja "kehityskeskusteluja" käyden. Siihen aikaan se tarkoitti jälki-istuntoa. Osa puheesta oli käännetty englanniksi, että morsian pääsi vähän asioista perille. Opettaja oli kehystänyt kolme valokuvaa muistoksi kouluajoilta. Ihmetystä herätti hänen kertomansa koulupäivien ohjelmasta. He tekivät monen kilometrin retkiä niin pyörillä kuin suksilla, yöpyivät teltoissa. Enää hän tekisi sellaisia ainoana aikuisena 28 oppilaan kanssa.
Oma nimeni oli painettu ohjelmalehtiseen runonlausujana. Lausuin vain kaksi runoa, kun ohjelmaa oli muutenkin runsaasti. Joku kertoi että olisi halunnut kuulla niitä enemmän. Sulhasen kaverit lauloivat kuorona kaikkien yllätykseksi Suvivirren. Odotimme heiltä jotakin räväkkää kronikkaa, mutta parempi näin.
Keväisen pitkän sairastelun jälkeen tein matkan kolmen lapsenlapsen kanssa Tukholmaan. Samalla vietimme Sirun syntymäpäiviä. Laivalla hänet kutsuttiin lavalle, tarjottiin käteen juoma ja laulettiin onnentoivotuslaulu. Se oli valtava ja jännittävä yllätys Sirulle, mutta mieluinen kerrottava koulussa kavereille. Toinen juhlija täytti vähän enemmän ja sai shampanjapullon lahjaksi.
Tukholma paljasti todella kesäiset kasvonsa. Matkan päätarkoitus tytöillä oli shoppailu. Tutustuimme silti suomalaiseen kirkkoon. Siellä oli alkamassa messu ja lauloin ensimmäisen virren seurakunnan mukana. Tunnistin seinällä olevan triptyykin loviisalaisen papin ja taidemaalarin työksi, vaikka en nähnyt vielä signeerausta. Käynti kirkossa oli kiva muisto matkalta.
Kuljimme monta tuntia liikkeistä toiseen ja etsimme Sirulle konfirmaatiomekkoa, mutta emme löytäneet sopivaa. Itselleni ostin taas mustavalkoisen mekon. Niitä on tänä keväänä tullut hankituksi jo monta. Mikä siinä onkin että sellainen tarttuu käteen.
Matka oli mukava ja aiomme ottaa sen uusiksi joskus.
Olen saanut viestejä, että pitäisi kirjoittaa useammin. Aina ei ehdi, on niin paljon muuta. Sairaus jätti jälkeen väsynyksenkin. Nyt jään odottelemaan ensi kuun matkaa Viipuriin. Teemme kurssimatkan sinne juhlavuotemme kunniaksi. Lastentarhanopettajaksi valmistumisesta on kulunut 40 vuotta. Ehkä kirjoitan sitten matkamuistoja, jos en ennen sitä muuta ehdi.
