Olen saanut pyyntöjä kirjoittaa vähän useammin blogiini ja aiheitakin on annettu. Kirjoittamattomuus ei ole kuitenkaan aiheista kiinni. Niitä olisi ihan liian kanssa. Vika on aivan muussa. Tuntuu että joku on varastanut päivistä tunteja, ne kuluvat liian nopeasti.
Viimeksi kirjoitin sisarenpojan häistä. Juhlia on ollut sen jälkeen monia, häistä hautajaisiin ja rippijuhlat vielä päälle. Sisareni vihittiin Hollolan vanhan pappilan pihalla ja sulhasen isä oli vihkijänä. Hääjuhlaa jatkettiin sisätiloissa. Ne olivat herkät ja ikimuistoiset häät.
Ensi vuonna tulee 50 vuotta, kun kirjoitin omiin häihimme laulun. Se laulu lähti kulkemaan häistä toisiin ja sitä on laulettu lukemattomissa häissä. Sisareni mielestä laulu ei sopisi heidän häihinsä, kun heillä on jo ikää kertynyt ja laulussa puhutaan nuorista. Mutta katsellessani punaiseen pukeutunutta sisartani kävelemässä käytävää pitkin kohti hääalttaria, näin nuoren hehkeän naisen, upean hääparin!
Rakkaus tuo nuoruuden takaisin.
Viides lapsenlapsistamme pääsi tänä kesänä ripille. Siihen hetkeen latautuu paljon, päällimmäisenä rukous hänen elämänsä puolesta, että hän löytää oman paikkansa ja saa elää turvassa ja onnellisena. Se ei ole mikään pieni pyyntö.
Kesä kääntyy jo syksyksi. Koulut alkoivat. Lastenlasten lomapäivät mummolassa ovat mukava muisto. Kun yhdet lapset lähtivät, oli toisia tulossa, parhaimmillaan viisi tyttöä yhtä aikaa. Nukuttiin teltassa muutama yö. Edellisestä kerrasta on minun osaltani jo kauan, lapsilla saattoi tämä kerta olla ensimmäinen. Sateiset säät estivät lopulta ulkona yöpymisen. Niin mukavaa se kuitenkin oli, että siirsin teltan sisälle ja kolme tyttöä nukkui siellä lähes viikon. Retkitunnelma säilyi vaikka ei kuulunutkaan linnunlaulua telttakankaan läpi niin kuin ulkona. Teltta on hetivalmis-mallia, eikä tarvitse sisällä mitään tukia, ulkonakin pohjan reunakoukut riittivät.
Lapsilla syntyi monta maalausta ja leipomiset löysivät tyytyväiset suut. Taikinaa oli mukava maistella, itse tehty on aina parasta. Aadan mielileipomus on mokkapalat. Sen valmistuksessa kävi vähän hassusti, kun nostin koukut ylös koneen käydessä. Saimme molemmat makeat täplät kasvoille ja essuun. Kirpputorireissut kuuluvat ehdottomasti mummolassa olemiseen. Sieltä löydetylle koirille piti mummon neuloa tassuihin töppöset ja nukeille monenlaiset vaatteet.
Marjat ovat kypsyneet ja lähes kaikki on säilöttynäkin, omenat valmistuvat parhaillaan. Simo ehti kerätä kirsikatkin talteen ennen variksia. Viime vuonna kisan voittivat varikset. Näissä säilömisaskareissa on ollut jo melkein pakkotyön makua. Pari kertaa tulivat veljeni keräämisen apuun. Niinä kertoina minun aikani meni keittiössä ruokahuollon parissa. Mukavaa tekemistä on onneksi myös ollut välttämättömien töiden lisäksi. Onneksi. Välillä on ollut pakko ottaa päivänokoset jaksaakseen. Eläkeläisen upea etuoikeus.
Tytär valisti minua ettei säilöminen ole mikään pakko, pensaat vaan matalaksi! Tuskin kannattaa ainakaan kellari ja pakastin täyttää piripintaan, kun itse tarvitsemme niin vähän. Hänestä on
hullun hommaa käyttää tähän vähiä voimiaan, kun vaivalla täytetyt pullot ja purnukat lähtevät kuitenkin muiden mukaan. Mutta kun on ILO nähdä kellarin hyllyt täynnä monenlaisia kesän makuja. Vielä jaksoin ahertaa... On ilo myös antaa niitä kyläilemään mennessään, mehupullo on monelle mieluisampi tuliainen kuin kukkakimppu.
Tänä kesänä ovat kahvihetket pihakeinussa olleet vähissä. Tänään otimme vahingon takaisin ja
istuimme kuppi kädessä nauttien loppukesän lämmöstä. On hyvä välillä rauhoittua. Seurasimme
kesän lihottamaa oravaa syöntipuuhissaan. Ketterästi se vilisti puiden runkoja pitkin, välillä etsi nurmikolta tammenterhoja. Varpuset ovat kyllästyneet odottamaan makupaloja, kun niin harvoin kesän mittaan kahvittelimme, eikä niitä nyt tullut ainuttakaan. Tuntui ihan oudolta, sillä viime kesänä ne lehahtivat heti lähettyville, kun kupit kilisivät.
Mikään ei säily muuttumattomana, en minä itsekään.
Viimeksi kirjoitin sisarenpojan häistä. Juhlia on ollut sen jälkeen monia, häistä hautajaisiin ja rippijuhlat vielä päälle. Sisareni vihittiin Hollolan vanhan pappilan pihalla ja sulhasen isä oli vihkijänä. Hääjuhlaa jatkettiin sisätiloissa. Ne olivat herkät ja ikimuistoiset häät.
Ensi vuonna tulee 50 vuotta, kun kirjoitin omiin häihimme laulun. Se laulu lähti kulkemaan häistä toisiin ja sitä on laulettu lukemattomissa häissä. Sisareni mielestä laulu ei sopisi heidän häihinsä, kun heillä on jo ikää kertynyt ja laulussa puhutaan nuorista. Mutta katsellessani punaiseen pukeutunutta sisartani kävelemässä käytävää pitkin kohti hääalttaria, näin nuoren hehkeän naisen, upean hääparin!
Rakkaus tuo nuoruuden takaisin.
Viides lapsenlapsistamme pääsi tänä kesänä ripille. Siihen hetkeen latautuu paljon, päällimmäisenä rukous hänen elämänsä puolesta, että hän löytää oman paikkansa ja saa elää turvassa ja onnellisena. Se ei ole mikään pieni pyyntö.
Kesä kääntyy jo syksyksi. Koulut alkoivat. Lastenlasten lomapäivät mummolassa ovat mukava muisto. Kun yhdet lapset lähtivät, oli toisia tulossa, parhaimmillaan viisi tyttöä yhtä aikaa. Nukuttiin teltassa muutama yö. Edellisestä kerrasta on minun osaltani jo kauan, lapsilla saattoi tämä kerta olla ensimmäinen. Sateiset säät estivät lopulta ulkona yöpymisen. Niin mukavaa se kuitenkin oli, että siirsin teltan sisälle ja kolme tyttöä nukkui siellä lähes viikon. Retkitunnelma säilyi vaikka ei kuulunutkaan linnunlaulua telttakankaan läpi niin kuin ulkona. Teltta on hetivalmis-mallia, eikä tarvitse sisällä mitään tukia, ulkonakin pohjan reunakoukut riittivät.
Lapsilla syntyi monta maalausta ja leipomiset löysivät tyytyväiset suut. Taikinaa oli mukava maistella, itse tehty on aina parasta. Aadan mielileipomus on mokkapalat. Sen valmistuksessa kävi vähän hassusti, kun nostin koukut ylös koneen käydessä. Saimme molemmat makeat täplät kasvoille ja essuun. Kirpputorireissut kuuluvat ehdottomasti mummolassa olemiseen. Sieltä löydetylle koirille piti mummon neuloa tassuihin töppöset ja nukeille monenlaiset vaatteet.
Marjat ovat kypsyneet ja lähes kaikki on säilöttynäkin, omenat valmistuvat parhaillaan. Simo ehti kerätä kirsikatkin talteen ennen variksia. Viime vuonna kisan voittivat varikset. Näissä säilömisaskareissa on ollut jo melkein pakkotyön makua. Pari kertaa tulivat veljeni keräämisen apuun. Niinä kertoina minun aikani meni keittiössä ruokahuollon parissa. Mukavaa tekemistä on onneksi myös ollut välttämättömien töiden lisäksi. Onneksi. Välillä on ollut pakko ottaa päivänokoset jaksaakseen. Eläkeläisen upea etuoikeus.
Tytär valisti minua ettei säilöminen ole mikään pakko, pensaat vaan matalaksi! Tuskin kannattaa ainakaan kellari ja pakastin täyttää piripintaan, kun itse tarvitsemme niin vähän. Hänestä on
hullun hommaa käyttää tähän vähiä voimiaan, kun vaivalla täytetyt pullot ja purnukat lähtevät kuitenkin muiden mukaan. Mutta kun on ILO nähdä kellarin hyllyt täynnä monenlaisia kesän makuja. Vielä jaksoin ahertaa... On ilo myös antaa niitä kyläilemään mennessään, mehupullo on monelle mieluisampi tuliainen kuin kukkakimppu.
Tänä kesänä ovat kahvihetket pihakeinussa olleet vähissä. Tänään otimme vahingon takaisin ja
istuimme kuppi kädessä nauttien loppukesän lämmöstä. On hyvä välillä rauhoittua. Seurasimme
kesän lihottamaa oravaa syöntipuuhissaan. Ketterästi se vilisti puiden runkoja pitkin, välillä etsi nurmikolta tammenterhoja. Varpuset ovat kyllästyneet odottamaan makupaloja, kun niin harvoin kesän mittaan kahvittelimme, eikä niitä nyt tullut ainuttakaan. Tuntui ihan oudolta, sillä viime kesänä ne lehahtivat heti lähettyville, kun kupit kilisivät.
Mikään ei säily muuttumattomana, en minä itsekään.
