Pajunvitsa

Keväällä valkoisia hankia vasten olivat pajupensaiden punaiset varret kuin valtavat kukat. Palmusunnuntaina teimme pajusta virpomavitsoja. Paju taipuu moneksi. Siitä saisi ihania koreja ja taideteoksia tai vaikkapa tilanjakajan pihalle, jossa tuoksuherneet voisivat kiipeillä kaunistaen pihaa. Pajun varsi on luja ja taipuisa.

Samaa ei voi sanoa minusta. Jokapäiväinen voimistelu on unohtunut melkeinpä vain kerran viikossa olevaan vesijumppaan ja nyt sekin on ohi tältä vuodelta. Aamulla ennen sängystä nousemista yritän sentään venytellä. Olen silti jäykkä. Samaan aikaan saan pelätä luiden haurastumista, kun en juo maitoa ja kalsiumtaso on aivan liian matala. Kolottaa. Läheskään joka päivä en muista käydä edes sauvakävelyllä.
Muutama kuukausi sitten aloitin jokaisen aamun puolen tunnin jumpalla. Voin paljastaa salaisuuden: jos jää yksi kerta väliin, on se toinen kerta jo helpompi unohtaa...
Miten voin unohtaa tärkeimmän, oman hyvinvointini? Ruoka kyllä maistuu. Meren ja metsän antimet hellivät meitä joka päivä. Ne ovat aivan liian hyviä ja otan aivan liian isoja annoksia. Kiloja kertyy, muhkuraista appelsiini-ihoa, selluliittia, kun en säästele kermaa enkä voita.

Kävin tänään hierojalla. Kuinka hän löytääkin ne kaikkein kipeimmät kohdat. On niillä rajoilla kestääkö kivun vai onko se sittenkin nautinnollista kipua. Hänellä on hoitavat kädet ja viisaita neuvoja. Sain uutta intoa itseni hoitamiseen.
Tänään aloitan voimistelun.

Tänään tällaista

 

 

 Kevät odottaa vielä. Välillä on sateista ja koleaa, toisinaan aurinko antaa parastaan. Kaikki saattaa muuttua hetkessä. Samanlainen on mieli, se muuttuu äkkiä ilosta apeudeksi. Siihen ei tarvita kuin joku heikko ihminen, joka haluaa satuttaa toista. Sellaisen kohtasin vesijumpassa. Hän rinnasti kirjani roskakoriin, eikä olisi sallinut annettavan sitä opettajallemme lahjaksi, vaikka opettaja on runojen ystävä. Tämä kirjani ivaaja olisi halunnut itse valita jonkin muun lahjan. Astuin siis hänen varpailleen. Suurin osa ryhmäläisistä oli kirjani kannalla. On varmaan parempi etten toista tämän ihmisen ilkeitä sanoja, enkä muistele niitä. Olisi parasta antaa hänelle anteeksi, sillä hän ei ehkä tiennyt mitä teki...

Maalasin tuon puun. Se kuvastaa tämän hetken tilannettani. Kokoan itseäni palasista. Elämässä on kaikesta huolimatta iloa ja värejä, enkä anna pahansuovan ihmisen sittenkään ottaa valtaa minussa.

Kohta koko asia on vain häviävä haalentunut muisto kuin tuo alla oleva maalaus. Aina jää jokin jälki, elämän arvet on jokaisen kannettava ja elettävä niiden kanssa.