Hiljainen viikko

Palmusunnuntaista alkoi hiljainen viikko, Kristuksen kärsimystie. Ajatukset ovat Getsemanessa ja Golgatalla. Edes joskus pitäisi pysähtyä ajattelemaan sitä ainutkertaista tapahtumaa ja hiljentyä. Monissa kirkoissa on hiljaisen viikon jokaisena iltana ns. ahtisaarna, jossa luetaan juuri niistä tapahtumista. Se auttaa pääsemään irti arjesta. 
Joka vuosi odotan että tästä ajasta todella tulisi hiljentymisen ja rauhoittumisen viikko. Jossain määrin sen olen saavuttanut, mutta kaipaus rauhaan on silti vieläkin suurempi. Paasto auttaisi tässä, se olisi tarpeen kokonaisvaltaisen terveyden vuoksi. Onhan ihminen sielun, hengen ja ruumiin kokonaisuus ja kaikki osa-alueet ovat tärkeitä.

Meillä oli sunnuntaina vilskettä, kun kaikki lapset yhtä lukuunottamatta olivat perheineen paikalla. Mikaela tuli mummolaan jo perjantaina, eikä meillä sittenkään aika riittänyt kaikkeen mitä olisimme halunneet yhdessä tehdä. Kävimme heti uimassa ja pieni esikoululainen osasi jo upeasti sukellella ja uida syvällä. Olimme hakeneet koivun- ja pajunoksia ja niihin kiinnitimme upeita koristeita palmusunnuntaita varten, koska Mikaela halusi mennä virpomaan. Se tosin onnistui hänen osaltaan vasta Porvoossa, kun heillä oli kiire harkkoihin ja piti lähteä aikaisin kotiin. Oksia riitti myös serkujen virpomismatkalle.
Koristeiden kiinnittäminen oli sotkua aiheuttavaa askeretta, mutta ennen sunnuntaita saatiin kaikki siistiksi. Iltapäivällä lähti kuusi tyttöä suuren kuparisen pitopannun kanssa kierrokselle. Pikku Aada oli laulaa lurittanut jollekin virvottavalle. He saivat ällistyttävän suuren herkkumäärän, pannu piti käydä välillä jopa tyhjentämässä, muuten pursui yli. Saaliin jakaminen oli tarkkaa puuhaa, että jokainen sai yhtä paljon herkkuja. 

Virpominen on itäinen perinne, mutta siihen on nykyisin sekoittunut läntinen trulli-perinne. Palmusunnuntaina näkee noitia kulkevan talosta taloon, vaikka vanhastaan ei silloin pukeuduttu kuin omiin tavallisiin vaatteisiin. 
Noidat kulkevat taas uudestaan pääsiäislauantaina. Joillekin lapsille tällainen on hyvä keino ansaita ilmaisia namuja jopa kahteen kertaan. Ennen muinoin virpojille annettiin palkka vasta pääsiäisenä. Nyt se saadaan heti, kun sanotaan: "Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle" tai sitten joku muu loru.

Ehdin valmistaa valtavat määrät ruokia suurelle joukolle Mikaelan kanssa puuhailemisen ohessa. Kaikkea riitti, eikä paljon jäänyt tähteitä.
Tapaamisen pääasia oli tällä kertaa yhdessäolon ohella jakaa Simon isän maalaamat taulut lapsille. Haluttiin ennakoida, ettei sitten kun meistä aika jättää, tule hankalia tilanteita.Saattaa käydä niin, että taulujen joukossa oli ehkä monella sama mielitaulu, eikä siitä riitä kuin yhdelle. Sellaisia olivat ukin Ateneumin aikaiset alastonkuvat ja hänen omakuvansa. Arvostelijoiden kovasti kehuma oli myös hänen talvinen mäntymaalaus, jossa lumi on mestarillisesti tavoitettu kankaalle. Yksi tauluista oli kätevä, kun se oli maalattu molemmin puolin ja kehystetty sillä lailla että, kun kyllästyi naisiin rannalla, kääntää vain taulun toisinpäin ja tulee esiin kalastajaukko. Siksi Simo teki kuusi kasaa, johon laittoi kuhunkin vähintään kolme signeerattua työtä ja lisäksi muita E.J.Härkösen maalauksia, jotka olivat jääneet taiteilijan mielestä luonnosasteelle, eikä tämä  ollut niitä signeerannut. Minun mielitauluni on juuri tällainen signeeraamaton järvimaisema, mies veneilemässä. Miten voikin niin hienosti kuvata välkkyvän veden jo luonnoksessa. Tämä taulu jäi "hoitoon" meille, samoin kuin omakuva. Tuntuu kuin appiukko seuraisi katseellaan puuhiani. Katse seuraa koko ajan kulkuani. 
Kolme taulua jäi meille varustettuna uuden omistajan nimellä, ettei mummola muuttuisi ihan toiseksi. Tätä pelkäsi varsinkin Emmi. Mummola ei saa muuttua! Taulut takaisin.

Arpa on puolueeton jakaja. Arvan nostamalla jokainen sai selville oman kasansa. Kaikki olivat melko tyytyväisiä arpaonneensa. Aina on mahdollisuus tehdä taulusta kauppaa toisen sisaruksen kanssa, jos siltä tuntuu. Saattaa vaikka onnistaakin.
Taulut ovat arvokas muisto lasten ukista, jota kukaan heistä ei ole nähnyt, Simokin oli vasta kuuden vanha, kun hänen isänsä kuoli.
Ihmeellistä että tällä tavalla voi näkemättä tulla tutuksi ja elää jälkipolvien mielessä.

Uutta oppimassa

Sunnuntaina oli mahdollisuus oppia blogien tekemisestä uutta. Olin Valkon kansalaisopiston kurssilla. Meillä oli mukava opettaja, joka tuntui osaavan asiansa. Oli mielenkiintoinen kurssi.
Tein uuden blogin lähinnä sitä varten, että voisin sinne aloittaa omaelämäkerran kirjoittamisen. Se jää vain minun käyttööni ja työkaluksi. Olen kirjoittanut koneelle tekstejä jo noin 150 sivua, mutta voisin jäsentää tekstin uudelleen ja miettiä tarkemmin miten kaiken kirjoittaisi. Elämäkertaani ovat kysyneet jopa suvun ulkopuoliset henkilöt, sillä esivanhemmissani on kiinnostavia henkilöitä ja koskettavia tarinoita. Omaa historiaa minulla on vain vajaan 70 vuoden verran.
Sain joku viikko sitten sähköpostiini eräältä ystävältä monisivuisen kirjoittajanoppaan, en siksi, ettei hän uskoisi minuun kirjoittajana, vaan siksi, että voisin välttää kirjoittamisen karikot. Niin hän sanoi. Opasta hyödyntäen voisin aloittaa suuren urakan. 

Olen käynyt muutamia kirjoittajakursseja. Parissa niissä kirjoitettiin novelleja ja kolmas käsitteli monia erilaisia harjoitteita, tarinan kirjoittamista kuvasta ja muita annettuja aiheita.
Olen kirjoittanut elämässäni paljon, varsinkin kirjeitä ympäri 
maailman. Monet Venäjällä ja Virossa asuvat inkerinsuomalaiset mummot odottavat aina innolla kirjeitäni. Kirjoitan ne koneella ja se on ollut hyvää harjoitusta saada lisää nopeutta kirjoittamiseen.

Jo lapsuudessa aloin kirjoittaa runoja. Ne ovat muuttuneet osaksi minuuttani. Joskus illalla ei uni tule, kun runo juoksee mielessä ja se on saatava muistiin. Joidenkin kurssien vetäjien mielestä myös novellieni tekstit ovat runollisia. Se ei liene mikään haitta. 
Mitä enemmän kirjoittaa, sitä helpommaksi ja nopeammaksi kirjoittaminen tulee.
Isäni sisar on kirjoittanut oman tarinansa. Hän teki uniikin vihkosen, johon linkittyvät hänen vanhempiensa mielenkiintoiset vaiheet ja isäni ja hänen sisarustensa kokemukset. Sain lainata hänen kirjoitustaan ja nyt se on talletettuna koneelle. Voin hyödyntää hänen ajatuksiaan omassa tekstissäni. Osa asioista on minulle tuttua, mutta mukana on paljon myös sellaista, josta en ollut kuullutkaan. Nyt kirjoitus saa laajemman yleisön, jos saan kirjoitukseni joskus valmiiksi ja jakoon.

Kurssilla yritin vaihtaa profiilikuvakseni alla olevan kuvan. Se ei jostakin syystä onnistunut ja alkuperäinen kuva poistui. Pitänee yrittää joku kerta uudelleen kuvan liittämistä.

Runokurssi

Taas on muistoissa yksi voimaa antanut viikonloppu runokurssilla Vivamossa. Tämä oli minulla jo 14. kerta. Olen kiitollinen kälylleni, joka jaksoi sitä mainostaa ja toistuvasti pyytää mukaan, vaikka olin hyvin vastahakoinen lähtemään. Ensimmäisen kerran jälkeen tajusin miksi hän pyysi. Siitä lähtien olen ollut kurssilla kahdesti vuodessa, menisin varmaan kolmannen kerran, jos niitä olisi. En ole katunut, enkä ole kertaakaan ollut poissa.
Mikä kurssista tekee niin ainutlaatuisen? Onhan vastaavia kursseja muuallakin. Minun ei tarvitse enää haeskella niitä. Löysin Vivamon. Vivamo hoitaa koko ihmistä. Hengellinen elämä on keskeisellä sijalla. Emme ole siellä omassa voimassamme, vaan suuremmilla käsivarsilla. Pari kertaa on messu, jossa saa lohtua ja virvoitusta. Siellä jo ulkonaiset puitteet antavat siivet runoille. Luonto on ihanan kaunis, se inspiroi. Järvi tuo maisemaan oman lisänsä.  Kävelyretkillä voi piipahtaa hiljaisuuden puutarhassa tai kivikirkossa hiljentymässä. Polun varrella on erityisiä voimalauseita kuten nämäkin: 

"Auta minua hiljaa lepäämään läsnäolossasi, tapahtuupa ympärilläni mitä tahansa. Silloin voin heittää kaiken huolen tehtävistä jotka minua odottavat, kaiken levottomuuden huomisesta, tulevaisuudesta. Sinä olet mukana menestyksissä ja vastoinkäymisissä."  Hiljaisuuden rukouksia

"Osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie. Tulen luoksesi niin kuin sairas tulee lääkärin luo. Anna, Herra minun sydämelleni rauha. Aamen." (Birgitan rukous)

Luonnossa ja yhteisissä kokoontumisissa on erityinen runoille altis ilmapiiri. Vetäjät osaavat asiansa. Ihmettelen kerta toisensa jälkeen miten taidokkaasti ja tuoreesti he tuovat esiin runouden monimuotoisuuden. Joka kerta opimme uutta. Esillä on joku suomalainen runoilija, kuulemme hänen elämästään ja tuotannostaan.
Teemme yleensä muutaman minuutin mittaisia harjoituksia, joskus aikaa tekemiseen on enemmän, jopa yön yli. Jokainen lukee vuorollaan sen mitä sai aikaan. Mitään pakkoa ei tässäkään ole, voi siirtää vuoron seuraavalle, eikä siitä tehdä numeroa. Joillakin on tarve tuoda julki myös kotona tehtyjä runojaan. Tiettyä perinnettä pidetään esillä ja muutamat kurssilla syntyneet tosi hyvät runot luetaan joka kerta. Siellä ei arvostella ketään, eikä kenenkään tuotoksia, ei saa vähätellä edes itseään. Yhteiset aplodit annetaan lukukierroksen jälkeen.
Tietysti voi käydä niin että joku saa aikaan ihanan helmen, eikä sen kuultuaan voi kukaan  hillitä spontaania iloaan.

Mukana on hyvin erilaisia persoonia. Jotkut ovat minun laillani jääneet koukkuun ja tapaan heitä kerta toisen jälkeen. Iloitsen että joistakin on tullut minulle hyvin läheisiä. Erityisen iloinen olen muutamasta erittäin monipuolisesta persoonasta. Heistä ja heidän lahjoistaan voivat kaikki oppia ja ammentaa itselleen aarteita. 
Runokurssilaisten tuotoksista on tehty useita antologioita. Viimeisimpään sain minäkin omia runojani mukaan.

Viime sunnuntain messun teksti puhui leivästä. Meille annettiin tehtäväksi tehdä leipäruno. Syntyi hienoja runoja. Jotkut valmistivat runossaan leipää juuren kanssa monivaiheisena prosessina. Minulle alkoi tulla runoa virren 197 sävelmään, Ajasta aikaan varjellut. Eräs moniosaaja lauloi virren messussa. Virrestä pidettiin ja joku pyysi sanojakin. Saaja oli nopea, jo parin päivän perästä hänellä oli virteen uusi melodia sävellettynä. En ole vielä kuullut, mutta hän lupasi laulaa sen minulle puhelimessa. Odotan sitä innolla. Nyt laulelen laulua vanhalla nuotilla. Tällainen virrestä tuli:

Päivä on työn ja toiminnan,
työhösi kuulutat meitä.
Itse sait taakan raskaimman,
kuljithan kärsimysteitä.
Eloa laariin korjataan,
kutsuna kuuluu aikanaan.
Osan niin ihanan annat.

Taivaasta tullut leipä on
parhaana mannana meille.
Armosta saamme sovinnon,
lahjana erehtyneille.
Leiväksi annat Sanasi,
puhdasta viljaa ruokasi.
Vaarojen ylitse kannat.

Leivästä riittää kaikille,
kerätään murenat, tähteet.
Vettä on janoavaisille,
avoinna elämänlähteet.
Kaikille kutsun kuulutat,
kätesi armoon ojennat.
Ikuisen elämän annat.