Pimeä aika

Päivät vaihtuvat nopealla vauhdilla, vai vaihtuvatko. Mikä saa ajan tuntumaan nopeatempoisemmalta kuin ennen? Silloin ennen sain aikaan enemmän. Aamun ja illan väliin mahtui lukemattomia tapahtumia ja askareita. Nyt kaikki on vaivalloista, välillä pitää mennä  pitkälleen ja ottaa jopa nokoset.
Mieluisia asioita jaksan vielä tehdä, kirjoitan lukemattomia joulukirjeitä. Viivyn ajatuksin jokaisen kirjeen saajan luona. Joidenkin kanssa ovat tapaamiset harvassa, tai loppuneet kokonaan välimatkan vuoksi. Yhteys säilyy silti, lujaksi muovattu side. Jotkut odottavat kirjettä, vaikka tapaamme.
Kirjoittaminen kyllä käy, mutta se kaikki muu mikä odottaa tekijäänsä, kuten kotityöt, sujuvat paljon hitaammin. Aika ei vain riitä kaikkeen. On opittava hyväksymään se, samoin kuin oma rapistuva ulkokuori. Merkitys löytyy jostakin muualta.
Tämä on minun tapani elää elämääni.

Kirjoittamiseen liittyy monia asioita. Kävin taas lokakuussa runokurssilla. Ne ovat kaksi kertaa vuodessa keitaita, josta ei voi olla poissa. Siellä syntyy runoa kuin itsestään. Koko suuri Vivamon alue metsineen, peltoineen ja järvineen huokuu rauhaa.

Radio Deissä oli haastettelu viimeisen kirjani vuoksi, samalla esillä oli kaksi aikaisempaa kirjaani. Veli-Matti Hynninen halusi haastatella myös Simoa, kun meillä on vuosikymmenien yhteys hänen Loviisan ajoiltaan. Hän siunasi meidän avioliittomme toissa syksynä, kun vietimme kultahäitä.
Olin myös Helsingin kirjamessuilla Mediapinnan pyynnöstä. Sain kehotuksen tehdä uuuden kirjan, koska jo kirjan kansikuva erosi edukseen muista kirjoista, sanoi Mediapinnan edustaja.
Kaksi muuta pyyntöä saattavat jäädä toteutumatta. Minua pyydettiin kuvittamaan runokirja ja toinen henkilö pyysi minua yhteistyökumppanikseen. Kaikkeen ei aika riitä, eivätkä taidotkaan. On osattava tietää rajansa.

Kirjamessuilla tehtiin tilausrunoja. Ehdotin seurakunnalle, että voisin tehdä niitä eri piireissä yhteisvastuun hyväksi. Ajatuksesta innostuttiin niin paljon, että joulumyyjäisissä on runokauppa. Mahdollinen tuotto menee diakonialle ja naistenpankille.  Mottona on: Kolme sanaa minulle, teen runon sinulle.
Eilisessä runopiirissä ilmeni monta halukasta, jotka tuovat sanansa ja vaihtavat ne runoksi. Odotan tätä ilolla ja jännitykselläkin, sillä en voi tietää millaisia sanoja saan runon aiheiksi.

Uusia tuulia

Tänään siunattiin haudan lepoon Lotta, loviisalainen sosiaalityöntekijä. Hän oli eräs heistä, jotka jättävän lähtemättömän jäljen. Hän loi iloa ympärilleen, oli suuri ihminen, vaikka sitä ei voinut hänen ulkoisesta olemuksestaan sanoa, sillä hän kuului lyhytkasvuisiin ihmisiin. Oli suuri kunnia päästä saattamaan häntä viimeiselle matkalle. Hänen pieni valkea arkkunsa oli ympäröity kauniilla kukilla. Kukatkin kertoivat ilosta. Ilo jäi väreilemään, vaikka Lotta on poissa.

Tänään oli myös toisenlaiset juhlat, kristillinen kahvila Alfa&Omega vietti 20 vuotispäiviään iloisissa merkeissä. Kahvi ja kakku maistuivat suurelle juhlakansalle. Elävä musiikki toi oman lisänsä tilaisuuteen. TV7:stä tuttu muusikko soitti ja lauloi. Jokainen sai halutessaan kirjoittaa jonkin viestin lapulle ja kiinnittää sen toivomuspuuhun. Kahden vuosikymmenen tapahtumat oli kuvina seinillä. Nykyhetki kulki videokuvina. Ahkeria vapaaehtoisia tarvitaan. Heidän uuttera työnsä kantaa hyviä hedelmiä.

Viime postauksessa kirjoitin että Mediapinta pyysi minua kirjamessuille esittelemään uusinta kirjaani. Asia etenee, messupaikka on valittu, vahtivuorotkin jaettu. Paikka 7e101 ja minun vuoroni to 25.10 klo 15.00-20.00 ja pe klo 10.00-15.00.

Veli-Matti Hynninen kyseli minua ohjelmaansa Radio Deihin keskustelemaan kirjasta. Epäilin heti ettei minusta ole siihen. Kokemusta puuttuu. Osaan ehkä kuitenkin vastata kysymyksiin, joita esitetään ja lukea kirjasta jonkun pätkän. Sitä vai mietin, että riittääkö minusta ja kirjasta puheenaihetta puoleksi tunniksi? Aviomies keksi ratkaisun: pitää ottaa mukaan kaikki kolme runokirjaani.

Uudistumista

Olen taas vaihteeksi kirjoittamistuulella, tai tuulta kyllä olisi ollut koko ajan, kun vain olosuhteet olisivat mahdollistaneet kirjoittamisen. On ollut aivan liikaa kaikkea kivaa.
Viime viikon olin puhdistautumiskurssilla ja molemmat viikonvaihteet sen ympärillä sain nauttia lastemme ja heidän perheidensä seurasta... ja ruuanlaitosta myös. Annoin puhelimessa miehelleni ohjeita lihan sulattamiseen ja marinoimiseen, kun poika soitti ja kertoi tulostaan lauantaina perheineen. En olisi saanut ruokaa valmiiksi paluuni jälkeiseksi päiväksi ilman mieheni etukäteisvalmisteluja.
Äsken haettiin pari yötä meillä ollut lapsenlapsi kotiinsa. Hänen kanssaan oli mukava käydä senioripuiston laitteissa voimistelemassa. Uimme ja leivoimme myös. Hauskaa oli, mutta nyt otan osan tästä sunnuntaipäivästä ihan itselleni.

Tunsin jo pitkään olevani lopen uupunut kuuman kesän ja kiireisen säilöntasyksyn jälkeen. Säilötä jatkuu vielä ties kuinka pitkään, kun puut notkuvat omenoista ja kriikunoista ja pellolla odottavat vielä kurkut ja kurpitsat. Lisäksi sain uusia säilöttäviä viime viikon opetuksen myötä.
Unet olivat jo pitkään katkonaisia, eivätkä tuoneet tarvittavaa virkistystä, siksi viikko Perinnepirtissa Hirvensalmella oli paikallaan Airi Rekilän hyvässä hoidossa. Menin sinne ystäväni kanssa.

Joimme siellä puhdistavia juomia, saunoimme savusaunassa joka ilta, uimme, voimistelimme, nautimme kauniista luonnosta kävelyretkillä syöden mättäiltä maukkaita puolukoita ja puiden lehtiä. Ennen kaikkea kuuntelimme monipuolisia terveysluentoja joka päivä parin tunnin ajan kerrallaan. Ruoka oli puhdistavaa, kevyttä ja terveellistä, maukasta myös. Koko viikkona en kaivannut lihaa, enkä kahvia. Vähitellen väsymys hellitti ja perjantaina tunsin itseni jo aivan virkeäksi ja uudistuneeksi. Olin koko ajan saanut nukutuksi todella hyvin. 
Parina viimeisenä päivänä tosin alkoi jaloissa ja pakaroissa tuntua  kipua, kun kuona-aineet lähtivät. Koko hoito tähtäsikin haitallisten aineiden poistamiseen kehosta. Reisien selluliitti ei ole vain rasvaa, kuten jotkut ajattelevat, vaan kuona-aineiden aiheuttamaa tulehdusta. Kuonassa on paljon ureaa. Sen poistuminen  kehosta aiheutti melkoista, lähes sietämätöntä kipua. Ehkä kuonaa (pissaa) oli päässäkin, kun ajoittain oli sielläkin kipua... Toivottavasti pääsin siitä eroon...

Sain uutta intoa moneen asiaan. Olen jo laittanut kuivamaan piparjuuren lehtiä, joista jauhan maustetta keittoihin ja leipään. Silppusin sipulia ja maustoin sen öljyllä. Se oli pari päivää pöydällä tekeytymässä. Laitan sitä leivän päälle. Muutaman päivän se säilyy viileässä. Vähän kerrassaan otan uusia asioita käytäntöön, niitä riittää. Ehkä ne tuovat pysyvää hyvää oloa. Sieltä saatu oppi on monipuolista ja kaiken kattavaa. 

Kaikki kirjani on annettu kurssin yhteisenä lahjana Airille, niin myös tämä uusin tällä kertaa. Airi kertoi lukevansa  runojani usein ja pitävänsä niistä. Iloitsin kiinnostuksesta ja palautteesta, mitä sain  kurssilaisilta, kun he tutustuivat kirjoihini. Moni halusi ne jopa ostaa itselleen.

Ihmeekseni sain sähköpostilla kutsun tulla kirjani kanssa syksyn kirjamessuille Helsinkiin esittelemään kirjaa ja lukemaan sen runoja. Kutsu oli täydellinen yllätys. Minua rohkaistiin tarttumaan haasteeseen ja lähtemään messuille. 
Ehkä otan haasteen vastaan.

Pitkästä aikaa

Kohta on kaksi vuotta kulunut edellisestä viestistäni. Joku malttamaton on käynyt tämän tästä katsomassa, onko tullut mitään uutta. Olen joutunut tuottamaan hänelle kerta toisensa jälkeen pettymyksen. Miten elämä voi olla niin täyttä, ettei mieluista hupiakaan ehdi tehdä.
Tapahtumia on ollut, mukavia hetkiä yhdessä ystävien ja sukulaisten kanssa. Aikaa on rytmittänyt jatkuva Helsingissä käynti silmien takia. Eräällä reissulla sain Sokoksen kahvilasta ruokamyrkytyksen. Se oli aivan kamala kokemus, veti kaikki voimat pois.

Kesällä 2017 meillä oli kultahäät. Lapset järjestivät syyskuussa yhteiset juhlat kultahäiden ja isänsä 80 v johdosta. He vuokrasivat Östertjärnan hallin juhlapaikaksi. Eläkkeellä oleva kirkkoherra siunasi uudelleen meidän avioliittomme. Yhdessäolo oli parasta, mutta myös monenlainen ohjelma toi mukavan lisän päivään. Lauloimme kaikki laulun, minkä olin tehnyt 50 vuotta sitten häihimme. Olin sitä vähän päivittänyt, onhan jo 50 vuotta kulunut tekohetkestä. Laulu muuttuu kuten mekin olemme muuttuneet...

Heti kohta sen jälkeen matkustin Kanadaan sisareni luokse. Matkaseuranani oli tyttärentytär Siru. Olimme pääasiassa Toronton Suomi kodissa, jossa sisareni on työssä miehensä kanssa. Osallistuin moniin piireihin. Lausuin vanhuksille runoja ja lauloin heille. Ihmeekseni huomasi kuviani talon sisäisessä televisiossa. Ne oli napattu syntymäpäiväjuhlassa, jossa lauloin sankareille onnentoivotuksen ja lausuin runoja. 
Sisaren poika kuljetti meitä Niagaran putouksille. Pääsimme laivalla lähes putouksen alle. Vesi pärskyi. Tarpeen olivat sadeviitat, joita jakoivat matkalaisille. Loppulomasta olimme muutaman päivän heidän upealla huvilallaan Parry Soundissa. Uimme ja veneilimme ja nautimme olostamme.  
Matka olisi ollut täydellinen ilman silmäongelmia. Olin saanut uudet silmätipat vain muutamaa päivää ennen matkaa. Ne eivät sopineet, vaan aiheuttivat luomeen rupea, punoitusta silmään ja näkömuutoksia. Pyysin apua Hyksistä ja lääkäri soitti. Sain kehotuksen mennä painemittaukseen ja lopettaa lääkkeen käytön. Paikallinen lääkäri oli kauhuissaan, kun luuli että verkkokalvo on irronnut ja vaati menemään heti leikkaukseen.Tiesin kokemuksesta, ettei näin  ole, syynä on liian matala silmänpaine. Pyysin häneltä tarvittavaa lääkettä, mutta hän ei uskaltanut sitä määrätä. Niine hyvineni tyhjin käsin poistuin lääkäristä ja viestitin Suomeen. Sain uudet ohjeet Hyksin lääkäriltä ja hän varasi minulle ajan heti Suomeen palattuani ja määräsi juuri ne lääkkeet, joita olin pyytänyt Kanadan lääkäriltä. 

Alkukeväästä ilmestyi Mediapinnan kustantamana kolmas runokirjani: Aamun ja illan välissä. Mukaan sai liittää 10 kuvaa sisälle ja kaksi kansiin. Muut ovat maalauksiani, mutta yhteen kuvaan valokuvasin kirjanpainajatoukan männyn kaarnan alle tekemiä onkaloita. Samalle aukeamalle kuvan kanssa tein japanilaisen haikun:
                                 Kirjanpainaja
                                 sai tarinan valmiiksi
                                 Minun on kesken

Voisiko se olla lupaus siitä, että vielä on tulossa uusi runokirja...

Sain olla muutaman viikon ajan lastenlasten kanssa. Silloin ei  vielä ollut helteitä, kun niitä olisivat lapset kaivanneet. Vaikka oli koleaa, silti he uivat meressä hampaat kalisten. Yhtenä viikkona oli uimahalli vielä auki ja polskimme lämpimässä vedessä. Lapset innostuivat puhdistamaan meren rannassa olevaa lähdettä ja ahersivat sen kimpussa kolme päivää. Saivat oikein kuvansa lehteen kirjoittamansa tarinan kanssa. Mikaela kirjoitti, että jokaisen pitäisi huolehtia oman kaupunkinsa puhtaudesta.
Loman kruunasi kaupungin järjestämä Nelli Matulan konsertti uimarannan nurmikolla. Lapset jonottivat saadakseen Nelliltä nimmarin käsivarteensa.

Tänä kesänä, heinäkuussa vietin omia 70 v juhliani Tallinnassa sisarteni kanssa. Kanadan sisarkin oli mukana. Tytär Sini kustansi meille limusiinin. Kiertelimme tunnin verran kaupungin nähtävyyksiä ihastellen. Sini varasi ja maksoi meille hienon lounaan. 
Olin tilannut etukäteen huoneistohotellista lukaalin, jotta saimme viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä. Se oli keskeisellä paikalla lähellä kaikkea.
Yhden sisaren tyttären ystäväperhe kutsui meidät päivälliselle. Vaikka he olivat suomalaisia, sai heidän avullaan pienen tuulahduksen virolaisuudesta kuitenkin. Heille oli jonkin verran matkaa Tallinnasta. Tilataksilla matka sujui hyvin.

Sisar viipyi Suomessa vajaa kolme viikkoa ja sain olla hänen seurassaan monta päivää. Kolme sisarusta matkustimme länsirannikolle ja tutustuimme pikkukaupunkeihin. Yövyimme toisen sisaren pojan luona. Sain kokea kerrankin kuuluisan Tuurin kyläkaupan! Se oli kyllä kokemisen arvoinen pröystäilevässä erikoisuudessaan. Käynti oli vain pikapyrähdys, mutta helteessä ei olisi enempää jaksanutkaan, kun matkaa oli vielä. Paluumatkalla löysimme hienon uimapaikan vähän ennen Tamperetta, jonne olimme menossa veljemme luo.
Jäin Lahteen yöksi voidakseni osallistua erään ystävän 60 v juhliin. Tein hänelle ihan oman runon ja myös lausuin sen juhlassa. Yhden kotipäivän jälkeen palasimme taas Lahteen kyläilemään ja heti seuraavana päivänä oli matka veljen mökille ja illaksi ehdimme saunomaan toiselle mökille Päijänteelle.
Sitten olikin sisaren loma jo lopussa. 
Me jatkoimme reissaamista Padasjoelle poikamme Ossin mökille. Olin koko päivän uimapuvussa ja uin vähän väliä, kun oli niin kuuma. Nautimme Ossin grillauksia ja Marin salaatteja. Saunan jälkeen puoliltaöin oli vielä toinen ruoka. En ollut ennen syönyt karitsan karetta. Luonnon helmassa ruoka maistuu, vaikka normaalisti syömme päivässä vain yhden lämpimän aterian.
Sauna oli paras mökkisauna koskaan. Ossi on vedättänyt järvestä vesijohdot saunaan, että saa kunnon suihkun. Niin teki aikanaan isäni Oksjärven mökillä. Niitä aikoja on ikävä...
Nukuimme Mikaelan omassa mökissä, jossa hän nukkuu vain, kun on seuraa. Muutoin viettää yön varsinaisen mökin sohvalla.

Kotimatkalla poikkesimme kirkonkylään tapaamaan tuttua pariskuntaa. Heidän rivitalokotinsa oli hirvittävän kuuma. He odottivat hartaasti helteiden loppumista. En minäkään kuumuutta rakasta, se uuvuttaa.

Heinä-elokuu on ollut ahkeraa marjojen laittamista. Sain sisaruksistani useamman kerran keräämisapua. Yhdessä on kiva kerätä ja jutella kaikesta. Ateriat tuntuvat juhlalta mukavassa seurassa.
Simo kiipeili korkeilla tikkailla keräten kirsikoita. Keräämisellä oli jo kiire, kun linnut olivat aloittaneet puussa juhlinnan. Nyt on puu ja marjapensaat tyhjät. Vadelmia tulee harvakseltaan vielä. Luumupuun oksat taipuvat luumujen painosta, yksi oksa jo rapsahti poikki. Niiden kypsymistä vielä odottelen. Omenoita saa kerätä joka päivä ja kuljettaa eläimille, ovat niin matoisia, että on työlästä saada niistä hilloa. Olen keittänyt vasta vajaa 10 litraa. Se on mietoa, mutta monikäyttöistä ja siksi rakastan sitä. Hilloamista riittää.

Olemme kulkeneet ahkerasti Loviisan Senioreiden matkoilla. Keväällä oli matka Lasimuseoon. Loppukesän matka tehtiin Svinhufvudien kotiin Luumäelle. Saimme ihastella Ellenin taidokkaita käsitöitä. Tutustuimme myös sodanaikaisiin taisteluhautoihin, punkkereihin tai oikeammin korsuihin. Seuraavana on vuorossa Tallinnassa helmikuinen konsertti.

Ensi kuussa on viikko puhdistautumiskuuria Hirvensalmella. Lokakuussa on runokurssin vuoro. Se on jo neljäs kerta siitä, kun viimeksi tänne kirjoittelin. Aika kuluu ja rypistää. Laitan nuo valmiiksi tähän, kun en ole varma milloin seuraavan kerran kirjoitan.
Tässä tuli jo melkoisesti tapahtumia ja silti sain mukaan vain muutaman asian, sillä aina sattuu ja tapahtuu.

Sata vuotta

Minulla on ollut tapana viedä jonkun kerran vuodessa kynttilät Loviisan muistokivelle poisnukkuneiden muistolle. Omaisteni haudat ovat muualla. Sisareni huolehtii Lahdessa vanhempieni haudalle niin kukat kuin kynttilät. Tänä vuonna halusin sytyttää heille joulukynttilän omalle ikkunalaudallemme, havupedille. Näen lepattavan liekin ja samalla se muistuttaa rakkaistani. Ihmettelin kun kynttilä palaa ja palaa sammumatta. Mieheni olikin laittanut loppuun palaneeseen enkelilasiin patterilla toimivan kynttilän. Se on kestänyt kohta kaksi kuukautta. 
Olkoon se liekkinä myös satavuotiaalle Suomelle ja varsinkin omalle isälleni, joka tänään täyttäisi sata vuotta ja äidille, joka jo edellisenä sunnuntaina olisi viettänyt 95 vuotisjuhlaa, jos he vielä eläisivät. Isäni kuoli 36 vuotta sitten ja äidin kuolemasta on kuusi vuotta.

Suurin osa sisaruksistamme kokoontui eilen Tampereelle veljeni luokse muistelemaan vanhempiamme ja kertomaan kukin omista lapsuusmuistoistaan. Se oli runsauden päivä kaikella tapaa. Saimme kuulla asioita, jotka olivat jo unohtuneet tai joita emme olleet edes tienneet. Nauroimme paljon. Tunsimme ihanaa lämpöä ja yhteenkuuluvaisuutta. Osalla meistä on hyvin erilaisia ajatuksia elämästä ja uskostam mutta sellaiset asiat olivat nyt taka-alalla. Olimme vain joukko Mairen ja Yrjön lapsia, miniöitä ja vävyjä. Päätimme jatkaa näitä kokoontumisia ja tehdä niistä perinteen. 

Juttelimme myös sukuluettelon päivittämisestä. Joillekin veljille on syntynyt paljon lastenlapsia ja jopa lastenlastenlapsia. Vuosia sitten tekemäni luettelo on jo aikaa sitten jäänyt vajavaiseksi.

Luin tapaamisessamme kuusi vuotta sitten kirjoittajakurssilla kirjoittamani kirjeen. Tehtävänantona oli ollut kirjoittaa kirje joko elävälle tai kuolleelle ihmiselle, joka on rakas. Olin kirjoittanut isälle. Se on pitkä kirje, täynnä rakkautta ja kertomusta isän ja perheemme elämästä. Siinä oli asioita, joita nuoremmat sisareni eivät tienneet. On hyvä kertoa näitä, kun vielä muistamme. Kukaan ei tiedä miten pitkä aika kullakin on näitä vielä kertoilla.

Jukan ja Tiitan pöytä oli levitetty isoksi ja silti sinne ei mahtunut kaikki tarjottava. Heti tullessamme notkuva ruokapöytä odotti katettuna. Tiitalla oli höyryävä lohikeitto ja kaikenlaisia tykötarpeita. Söin peräti kaksi lautasellista keittoa ja sen kruunasi vielä Tiitan tekemä ihana ruisleipä ja Lean sillisössö, kuten hän herkullista sillisalaattiaan kutsuu.
Sisaret olivat leiponeet runsaasti kaikkia herkkuja ja Tiitallakin oli tehtynä valtava täytekakku. Minä vein tuliaisiksi kellarista hilloja ja mehuja ja meren antimia ja Muurlan lasisen kynttelikön. 
olin etukäteen pyytänyt Lean tekemään puolestani leivonnaisia korvausta vastaan. Hän ei kuitenkaan koskaan ottaisi mitään itslleen, lahjoittaa vain, Eeva-Maria jakoi tekemänsä kortin kullekin ja siinä Lean saama teksti oli juuri tähän tilanteeseen sopiva. Kortissa kehotettiin ottamaan vastaan toisen antama lahja ilolla, koska se tuottaa myös antajalle iloa.
Tässä meillä monella onkin oppimista, ettei aina ajattelisi vastalahjan antamista.

Vasta iltamyöhällä olimme kotona ihanista kokemuksista rikkaina ja kaiken lisäksi kassit täynnä yli jääneitä herkkuja.

Silmät, sielun peili

Aika kuluu yhä kiihtyvällä vauhdilla ja tuo mukanaan sellaista, mitä en tahtoisi. En ole kuukausiin suonut ajatustakaan blogille. Muut asiat ovat olleet listassa ensimmäisenä. Sitä listaa en tosin itse laatinut. Lyhyehkön ajan sisällä on silmiin tehty useita operaatioita. Yksi leikkaus on vielä edessä. Olen saanut huomata miten tärkeitä silmät ovat. On syytä kiittää Jumalaa niistä ja kaikista lääkäreistä, jotka ovat tutkineet, leikanneet ja laseroineet.  Sekin on valtava asia, että glaukooma löytyi reilu 10 vuotta sitten ajoissa ja siihen tuli ensin lääkkeet ja kun se ei riittäänyt, muu hoito. Liian moni on sokeutunut, kun salakavala tauti on edennyt liian pitkälle, kun se ei anna itsestään oireita.
Kuinka totta on että silmät ovat sielun peili. Niistä näkee onko ihmisessä ketään kotona, näkee paljon muutakin. Suora katse kertoo rehellisyydestä. Yleensä. Pälyilelvät silmät jotakin muuta. Kaikkea voi harjoitella ja kaikessa pluffata.  Sittenkin on niin että vaikka ihminen sokeutuisi, ei hän menetä mitään todellisesta ihmisarvostaan. Hän on silti Jumalan kuva.
Leikkauksen jälkeen on näkökentässä ollut kuin sakeaa harmaata lumisadetta. Oli aikoja, jolloin lukeminen sujui vain suurennuslasin avulla. Vieläkin niitä ns. kelluja on silmissä ajoittain varsin runsaastikin, riippuu kai tipan laittamisesta, mutta näen jo paremmin. Kun lääke loppuu, uskon että vaivatkin ovat poissa.
Leikkauksen jälkihoidon tippoja on laitettava vielä toista kuukautta 
silmiin ja ne aiheuttavat edelleen ikäviä sivuvaikutuksia mm. pahoinvointia ja ehkä siitä johtuu myös verenpaineen heittely. Maanantaina oli verenpaine 64/24 ja pulssi 111. Siitä se heilahti jonkin ajan kuluttua liian korkeaksi ja seilaa päivittäin ylös ja alas. Olen tilannut jo lääkärin, kun läheiset ovat huolissaan. Myös kuukausia kestänyt flunssa on hankaloittanut elämää ja vienyt voimia. 
Tämä riittäköön selitykseksi, kun ruutu on pysynyt tyhjänä.

Ulkoilu on jäänyt postin hakemiseksi laatikosta ja pariin lyhyeen pyrähdykseen.Tänään tein ensimmäisen varsinaisen lenkin sauvojen kanssa. Tunti hurahti aurinkoisella jäällä naapurin Liisan kanssa sauvoessa ja rupatellessa. Kotiin palattua odotti uunissa muhinut maukas kaalilaatikko ahnasta syöjää. Täytyy sanoa, että kyllä myös lepo maistui.

Lepäämisen lisäksi on ollut suunnaton nautinto, kun olen neulonut 
nukenvaatteita. Ne ovat keveitä ja nopeita tehdä. Eivät rasita sydäntä. Ajatus lähti lapsenlapsen pyynnöstä. Emilia halusi että teen nukelle sukat. Nyt niitä sukkia on runsaasti ja lapasiakin. Valmiina on iso korillinen pipoja, neuletakkeja, housuja, paitoja, kaulaliinoja ja liivejä. Viime aikoina on syntynyt yhtenäisiä settejä. On kiva leikitellä väreillä ja malleilla. Mitään kuvioneuleita en sentään tee. Tänään tuli valmiiksi neuletakki, jossa on huppu. Se on ensimmäinen yritys sitä lajia. Tulos ei ihan tyydyttänyt, mutta seuraavasta tulee parempi.
On mukava katsella kuinka innokkaasti lapsenlapset leikkivät nukeilla ja pukevat niille neuleita. Aika monta nuken vaatekertaa löytyi tyttöjen joulupaketeista ja silti kori on vielä täynnä! Neuloin silloinkin, kun näkeminen oli tosi hankalaa. Se oli lepoa ja vei ajatukset muualle.

Koti on jäänyt vähälle huollolle näinä kuukausina. Sänky on kutsunut useammin kuin siivoaminen. Kirkas aurinko paljastaa pölyt nurkista. Ystäväni kehotti vetämään verhot ikkunan eteen. Vielä tulee aika, jolloin voimat palautuvat ja näen taas kirkkaasti. Siihen asti kuljen kuin hapuillen Luojan ihanassa  luonnossa ja katselen sitä ikäänkuin kalvon läpi.
Oikeastaan koko elämä on asioiden katsomista kuin kuvastimesta, mutta kerran näemme Hänet kasvoista kasvoihin.

Syksyn väriloisto

Syksyinen aurinko helotti ihan kuin kesällä, eikä tuuli haitannut metsässä, suhina kuulosti musiikilta. Oli ihana kulkea luonnossa lauantain rauhassa. Punaiset ja herkullisen makeat ja auringon kypsyttämät puolukat odottivat poimijaa. Ahmin niitä kaksin käsin suuhuni. Kyllä myös ämpäriin meni jokunen, mutta parasta herkkua on syödä puolukat metsässä suoraan varvuista. Söinkin varmaan litrakaupalla. Olin polvillani mättäällä ja nautin. Mikähän puutos minulla lienee, kun joka syksy on äärimmäinen tarve niitä suorastaan ahmia.

Muutama viikko sitten olin viikon puhdistautumiskuurilla Hirvensalmen Perinnepirtissä. Sielläkin päivittäisillä kävelyretkillä herkuttelin puolukoilla. Ystäväni keräsi minulle kaksi sangollisen punaista herkkua talven varalle. 

Silmäleikkauksestani oli kulunut vasta  vähän aikaa, siksi minun oli kyykittävä varoen. Myös ohjelmaan kuuluvat täristysliikkeet oli jätettävä. Savusaunaa ei mikään estänyt. Aamullakin istuttiin ystävän kanssa lauteilla, vaikka löylyä ei voinutkaan heittää. Hiki alkoi silti virrata. Maailmaa tuli myös parannetuksi ja savusaunan rauhoittava tunnelma talletetuksi. 
Puhdistumisviikon aikana juotiin erilaisia juomia. "Jälkiruuaksi" puuron tai keiton jälkeen oli pahanmakuisia suoloja. Ne liuotettiin veteen. Vettä oli pakko hörpätä päälle, että sai maun hälvenemään. Joiltakin ne jäävät juomatta, ei sentään meidän ryhmässämme keneltäkään. Paikan omistaja kertoi että jotkut kaatavat niitä kukkaruukkuihin ja orkideat ja saniaiset vaiviutuvat ja saattavat jopa kuolla. Kukat eivät puhdistautumista tarvitse, Luonto osaa ottaa juuri oikean ravinnon. Ihminen hoitaa usein kukkiaan ja eläimiään paremmin kuin itseään.
Mietin miksi tullakaan hoitoon, jos ei käytä kaikkea tarjolla olevaa hyödykseen. Jotkut ovat menneet kauppaan ostamaan lenkkimakkaraa. Eräs mies lähetettiin kotiin tällaisen jatkuvan herkuttelun vuoksi. Kurssi on ammattitaidolla suunniteltu ja hyöty tulee omaa itseä varten. 

Puhdistuminen tekee hyvien vaikutustensa lisäksi myös kipeää, kun kuonat alkavat irrota kehosta. Puhdistuminen jatkuu vielä kotonakin riippuen siitä, miten hyvin jaksaa luennoilla oppimaansa ottaa elämäntavakseen. Kuonan irtoaminen tuntuu varsinkin isoissa lihaksissa, joskus ihan sietämättömänä kipuna. Ne tulevat aaltoina. Onneksi välillä on pieni tauko. Minulla on vaatinyt suurta ponnistelua kestää sellainen. Joku saattaa oksennella tai ripuloida.Sitä en ole kokenut.
Jo monena syksynä olen ajanut Hirvensalmelle ja ensi syksyllekin on paikka varattuna.

Luonto valmistautuu talvea varten. Lehtivihreä on varastoitu juuriin ja värit maalaavat maiseman uusiksi. Keltainen, oranssi ja punainen hehkuvat vihreiden kuusten ja mäntyjen välissä. Maassakin on ruskaa. Suu ahmii puolukoita ja silmät ihanaa luontoa. Mustikoitakin on vielä paljon, mutta sateet ovat huuhtoneet niistä maun. Puut suhisevat ja metsä tuoksuu. Kaakattava hanhiparvi lentää yli ja järjestäytyy muuttomatkalle. Luonto tarjoaa elämyksiä ja kokonaisvaltaista hoitoa. Välillä voi istahtaa sammalen peittämällä kivelle juomaan päiväkahvit. Luonnossa kaikki maistuu uskomattoman hyvälle. Huomaamatta kuluu tunti ja toinenkin. Voima virtaa sisimpääni ja kuitenkin väsyn. Mikä paradoksi. Kyykkiminen ja tarpominen väsyttää ja vievät voimat, mutta sisäinen voima vahvistuu luonnon syleilyssä.
Jokainen ihminen tarvitsee kosketusta luontoon. Monelta se jää saamatta. Moni jopa pelkää metsää. Loviisan rannikolla metsät ovat vaikeakulkuisista kivikkoa. Sinne ei moni viitsi lähteä rypemään. Asfaltti on helpompaa ja tutumpaa kulkea.

On kerättävä monenlaista varastoa vuoden pimeintä aikaa varten. Se tulee joka vuosi, sateet, myrskyt ja pimeä, vaikka auringon hehkuessa ei sellaista edes ajattele.