Tänään on kulunut tasan neljä vuotta äitini kuolemasta. Valitsin tähän oheisen äidin maalaaman kuvan muistuttamaan hänen rakkaudestaan. Kuvassa on voimaa ja herkkyyttä yhtä aikaa. Sellainen oli myös äiti.
Viikko sitten kirjoitin tulevasta tilaisuudesta, jossa kerroin äidistäni ja kirjastani Kuvin ja sanoin maalattu. Kuulijoita oli mukavasti. Palautteesta päätellen se tilaisuus kannatti pitää. Uskon että myös äiti olisi ollut iloinen.
Tänään ovat olleet pikkunoidat liikkeellä runsain joukoin. Kuusi noitaa pyrähti ovellemme kerralla ja ovikello pirisi monta kertaan päivän mittaan.
Kaksi perinnettä taitaa mennä hieman sekaisin. Noidat eli trullit kuuluvat pääsiäislauantaihin ja läntiseen perinteeseen. Palmusunnuntain virpominen on itäinen perinne, eikä silloin pukeuduta noidiksi. Alun perin virvottiin vain sukulaisia ja naapureita ja pääsiäisenä haettiin palkaksi muna. Nyt monella pikkulapsella on kaksi lähekkäistä päivää kerätä korinsa tai kahvipannunsa täyteen herkkuja.
Minäkin jouduin kuljettamaan pientä pääsiäispupua, lapsenlasta, kun häntä ei voinut lähettää yksin matkaan. Tullessaan mummolaan hän oli varustautunut hienolla pupupuvulla ja höyhenillä oksia varten, enkä voinut tuottaa hänelle pettymystä. Askartelimme muutaman oksan valmiiksi ja niin hän soitteli ovikelloja. Joka ovella hän sai hyvän ja runsaan vastaanoton. Eräs vanha pappa sanoi: "Jag har ingenting." Sekään ei haitannut, vaan pappa sai silti oksan ja molemmille tuli hyvä mieli.
En ole pitänyt kirjoille varsinaisia julkistamistilaisuuksia, en siis ole kutsunut lehdistöä paikalle. Sellaiseen olen liian vaatimaton. Muita tilaisuuksia on silti ollut. Myös Loviisan Sanomat julkaisi muualta saamansa aineiston perusteella jutun kirjastani minulta mitään kysymättä.
Kuulin tänään kirkossa ilmoituksen, että kerron keskiviikkona 25.3 kello 13.00 seurakuntakerhossa uudesta kirjastani Kuvin ja sanoin maalattu. Olin lupautunut kyllä menemään sinne, mutta en arvannut kaiken olevan näin julkista, ihan lehdessä ja saarnatuolista ilmoitettavaa. Tämä onkin ensimmäinen tilaisuus tämän kirjan osalta.
Aikaisemmin ilmestynyt kirja Tuulen sylissä on saanut jo kolme matineaa. Ensimmäinen oli viime pääsiäisen aikaan Elvi Sainomaan ja hänen runoryhmänsä esittämänä.
Kahdessa seuraavassa lausujana oli näyttelijä Maarita Mäkelä. Kesällä hän esiintyi galleria Theodorissa ja syksyllä Valkon kirkossa, jossa oli lisäksi harppu- ja huilumusiikkia ja harmonista laulua. Tilaisuudet olivat hyvin koskettavia.
On mukavaa kun ihmiset ottavat yhteyttä ja kertovat mitä kirjat ovat heille merkinneet. Kaikenlainen palaute on tervetullutta.
On ollut hieman vaikeuksia saada liitetyksi kuvia sivuille. Blogin tekeminen on uutta ja kaikki on opeteltava alusta asti.
Laitan tähän maalauskurssilla tehdyn työni. Kuvasta on vaikeaa saada juuri sellaista kuin työ oikeasti on.
Alempana oleva valokuva kirjanpainajatoukan onkaloista puun pinnalla onnistui paremmin. Tein myös kuvaan liittyvän haikun. Haikussa pitää laskea tavuja. Ensimmäisellä rivillä on viisi tavua, toisella seitsemän ja kolmannella viisi tavua.
Haikea haiku
Kirjanpainaja
teki työnsä valmiiksi.
Minun on kesken.
Aloitin uuden blogin ja kerroin välilehdessä Kirjojani joitakin ajatuksia kirjoittajan taipaleeltani.
Nyt kerron lisää itsestäni kuvantekijänä. Korostan sitä että tämä on vain mieluinen harrastus. En pyri esittämään mitään, enkä luule itsestäni liikoja. Annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Maalaan nopeasti ja suurilla vedoilla. Pikkutarkat maalaukset eivät ole minun juttuni. Käytän enimmäkseen voimakkaita värejä. Kriitikko kehotti toisenlaiseen tyyliin nähtyään vuosinäyttelyssä herkän vaalean maalaukseni kirkassävyisen vieressä. En kahlitse kuitenkaan itseäni mihinkään suuntaan, vaan annan hetken viedä.
Lastenlapset ovat mielissään kun teemme kuvia yhdessä. Myös he ovat opettajiani varsinkin aitoudessa ja spontaanisuudessa. Heillä syntyy toisinaan mestariteoksia. Toisaalta kaikki heidän maalauksensa on tietyssä mielessä ainutlaatuisia. Heidän kanssaan kävin samoja polkuja kuin itse kuljin, paitsi emme maalaa öljyväreillä. Aluksi maalasimme petsiväreillä, nyt käytämme akryyliä. Käytän yleensä itse ja myös heidän kanssaan kangaspohjia. Ostan valmiita isoja lehtiöitä, jotka leikkaan kahteen tai jopa neljään osaan. Pingotan kankaat pahville maalarinteipin avulla. Jotkut pitävät turhana tuhlauksena antaa pienten lasten maalata kankaalle. Arvostan heitä niin paljon, että sallin heille hyvät välineet. Minulla on myös kiilapohjaisia maalauspohjia, mutta ne vievät niin paljon tilaa, että en halua niitä kovin paljon käyttää. Jotkut lapset ovat sitä mieltä, että vain kiilapohjaiset ovat oikeita ja annan heidän joskus käyttää niitä. Myös akvarellipaperille on kiva tehdä kuvia. Jälki tulee erilaista, vaihtelu virkistää.
Aloitin maalaamisen vuonna 2000 käyttämällä öljyvärejä. Maalailin jonkin vuoden itsekseni kunnes huomasin kansalaisopiston ohjelmassa maalauskurssin ja ilmoittauduin sinne. Aino Ulmanen oli energinen ja innostava opettaja. Hänen tunneillaan ei kukaan tehnyt huonoja töitä, joka työstä Aino löysi jotakin kiinnostavaa. Hän sai jokaisen meistä uskomaan itseensä. Vuolimme itsellemme työvälineen kaislankorresta ja käytimme petsivärejä maalaamiseen. Muutaman vuoden kuluttua ryhmä siirtyi maalaamaan akryyli- tai öljyväreillä. Kaipasin petsejä ja käytin niitä kotona.
Kurssilla käyntini muuttui satunnaisesti ja loppui välillä kokonaan kunnes aloitin syksyllä vuonna 2014 maalaamisen kansalaisopistossa uudelleen Ilona Valkosen ohjauksessa. Samaan aikaan alkoi seurakunnan pitämä maalauskurssi, jota veti kanttori ja kuvataiteilija Suvi af Hällsröm. Sain uutta intoa ja maalauksia alkoi syntyä tiuhaan tahtiin. Suvi luki aluksi kirjaa ja sen pohjalta maalattiin sitä mitä sisimmästä kumpusi. Välillä hän laittoi levyn soimaan ja sävelet avasivat tien maalauksille. Olen erittäin iloinen näistä kursseista.
Myös taideyhdistyksellä on kerran kuussa luovaa maalausta. Viime viikolla osallistuin sinne ensimmäistä kertaa. Näyttelijä Maarita Mäkelä lausui maalauksen sytykkeeksi Risto Rasan runon. Tein tämän ohjatun aiheen lisäksi kaksi muuta työtä ja suurin niistä on opettajan Pirkko Junttilan mielestä sopiva kevään näyttelyyn.
Olen saanut lisättyä jokaiselta kurssilta maalauksia nyt tekeillä olevaan runokirjaani. Intoa riittää ja sivuja syntyy. Ongelma on siinä miltä kuva näyttää valmiissa kirjassa. Vaikka näytöllä olisi kuinka hyvä kuva, ei se toistu aina kirjassa samanlaisena. Tästä on karvaita kokemuksia ensimmäisen kirjani osalta.
