Erilaisia odotuksia

Olen kirjoittanut tänne melko harvoin. Joku ystävistäni kaipaisi enemmän viestejä. On vaikeaa kirjoittaa, kun lukijakunta on perin erilaista. Joku haluaisi kuvauksia lapsista ja lastenlapsista, toinen taas pohdintoja elämästä, kolmas lukisi mielellään uusia runojani tai katselisi viimeisimpiä töherryksiäni. Kaiken lisäksi tunnen itseni perin väsyneeksi. Kotimme kattoremontti on venynyt viikkojen mittaiseksi, eikä vieläkään ole aivan valmis. Väsyn vaikka en remonttia teekään. 
Perjantaina laitettiin yläkerran vessaan sieltä poistetun kattoikkunan koloon villat ja kolo peitettiin levyllä. Siitä hommasta tuli valtava sotku, valkoista murua kaikki paikat täynnä. Unohdin matot vessan lattialle. Ne muuttuivat sinisestä valkoisiksi. Onneksi on vettä ja juuriharja. Nyt ne ovat pesunraikkaat taas, aurinko ja tuuli kuivattivat ne hetkessä.
Yläkerran ikkunoissa on valtavasti maaliroiskeita, kun maalasivat päätykolmioita ilman suojausta. Niiden rapsuttamisessa on iso työ. Tänään keräilin nurmikolle pudonneita nauloja ja muita roskia ja leikkasin nurmikon. Siirtelin parempaan talteen kesämökille menevät kourut ja tikkaat. Alkoi näyttää taas meidän pihalta. Kukat helottavat ruukuissa, omenapuut puhkeavat valkoisuuteen ja ikkunan alla tuoksuu väkevästi morsiusangervo. On ihana ottaa vastaan sunnuntai. Pihakeinussa katoksen alla saa vaikka pienet nokoset.
Olen nauttinut yksinolosta. Jokainen meistä tarvitsee aina välillä näitä latautumisen hetkiä. En tahtoisi kuitenkaan jatkuvasti olla yksin. Tarvitsen lähelleni rakkaitani, iloitsen heistä. On tärkeää että he tulevat käymään ja tuovat tullessaan tuoreen tuulahduksen.

Viime viikonvaihteen matka Saarenmaalle on mukava muisto. Huomasin että nykyisin palautuminen matkasta kestää entistä kauemmin. Matkallakin nukahtelin bussissa herkästi. Ikääntyminen alkaa tuntua. En kai ole jo vanha.
Positiivareissa oli kirjoitus: "Kun luulee olevansa jotakin, lakkaa tulemasta joksikin."  Se pätee tosi moneen asiaan, mutta ei tähän vanhenemiseen sentään. Harmi.

Esiintymisiä pukkaa

Minua pyydettiin esittämään muutamia runojani Senioreiden tiistaisessa kuukausipalaverissa. Olen opetellut viisi runoa, ettei tarvitse joka sanaa kirjasta lukea. Mikään lausuja en ole, vaikka jotkut sanovat kuuntelevansa minua mielellään. Kaksi runoa tähän tilaisuuteen olen ottanut tulevasta, vielä tekoasteella olevasta kirjastani ja loput on näissä jo julkaistuissa.

Torstaina  on toisenlainen tilaisuus, Senioreiden kirjallisuuskerho. Lupauduin vihdoin useiden pyyntöjen jälkeen kertomaan kirjojeni taustoista. Epäilen ettei kiinnostusta ole tarpeeksi, mutta se nähdään sitten. Kokosin hajanaisia ajatuksia paperille esitykseni tueksi. Otan mukaan muutamia, molemmissa kirjoissa käytettyjä maalauksia ja maalauksista tehtyjä kortteja. Luen sielläkin joitakin runoja esiteltävistä kirjoistani. Ehkä syntyy keskusteluakin, niin on ollut tapana ainakin muiden kirjojen kohdalla.

Tulevana viikonloppuna teen matkan Saarenmaalle. Uskon että sielläkin on tilaisuus lukea runoja. Matkalaisia on iso joukko ja kaikki ovat tuttuja toisilleen. Matka on pitkä ja tarvitaan ajankulua.  Runot auttaisivat asiassa jonkin verran. Siitä on hyvää kokemusta muilta vastaavilta matkoilta.

Äitienpäivä

Aina se yllättää erilaisuudellaan. On silti jotakin toistuvaa, jokavuotiset valkovuokot. Niitä keräsin lapsena itsekin äidille, niistä kirjoitin runoja. Ne kuuluvat kevään juhlaan.
Ympärilleni kokoontui suuri joukko jälkikasvua perheineen, kaikkiaan 19 henkeä, vaikka monta puuttui. Vilinää riitti koko päiväksi ja ruokaakin oli kylliksi. Nyt ei tullut tuttua etukäteistilausta jauhelihakastikkeesta, eikä sitä ollut valmiina. Tein sen silti, että kaikki saivat herkkuaan.
Touhukas tytär Sini toi kotoaan laitteen munkinpaistoon ja pihalla syntyi valtavat kulholliset herkullisia munkkeja. Kaikki tekivät kauppansa viimeistä munkkia myöten. Vappuna ei niitä saatukaan.
Tänä vuonna jokavuotinen äitienpäiväapeus, riittämättömyyden tunne tuli vain hetkeksi ja  jo etukäteen. Juhlapäivänä ja sen jälkeen oli vain väsymykseen sekoittunutta iloa. Ehkä jo vähitellen alan oppia armollisuutta itseäni kohtaan? Ymmärränkö vihdoin ettei minulta vaadita enemmän kuin mihin pystyn? Riitän tällaisena. Olen jopa hyvä.
Parasta oli lasten yhteinen riemu, kun he keksivät aina uusia leikkejä ja tekemistä. Serkut ovat toisilleen suuri rikkaus.
Heidän leikkinsä jäivät levälleen pitkin yläkerran huoneita muistuttamaan että en ole yksin. Olen rikas mummo. Ehkä kesällä opettelemme tavaroiden paikoilleen asettamista, kun lapsenlapset tulevat lomalle mummolaan.