Minua pyydettiin esittämään muutamia runojani Senioreiden tiistaisessa kuukausipalaverissa. Olen opetellut viisi runoa, ettei tarvitse joka sanaa kirjasta lukea. Mikään lausuja en ole, vaikka jotkut sanovat kuuntelevansa minua mielellään. Kaksi runoa tähän tilaisuuteen olen ottanut tulevasta, vielä tekoasteella olevasta kirjastani ja loput on näissä jo julkaistuissa.
Torstaina on toisenlainen tilaisuus, Senioreiden kirjallisuuskerho. Lupauduin vihdoin useiden pyyntöjen jälkeen kertomaan kirjojeni taustoista. Epäilen ettei kiinnostusta ole tarpeeksi, mutta se nähdään sitten. Kokosin hajanaisia ajatuksia paperille esitykseni tueksi. Otan mukaan muutamia, molemmissa kirjoissa käytettyjä maalauksia ja maalauksista tehtyjä kortteja. Luen sielläkin joitakin runoja esiteltävistä kirjoistani. Ehkä syntyy keskusteluakin, niin on ollut tapana ainakin muiden kirjojen kohdalla.
Tulevana viikonloppuna teen matkan Saarenmaalle. Uskon että sielläkin on tilaisuus lukea runoja. Matkalaisia on iso joukko ja kaikki ovat tuttuja toisilleen. Matka on pitkä ja tarvitaan ajankulua. Runot auttaisivat asiassa jonkin verran. Siitä on hyvää kokemusta muilta vastaavilta matkoilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti