Aina menossa

Eläkeläisillä on aikaa. Onko? Minulle eivät päivät tahdo riittää kaikkeen mielenkiintoiseen. Usein monta kivaa asiaa on päällekkäin. Toisinaan tulee valinnanvaikeus. Sitten on vielä se ikävä juttu, ettei jaksa niin kuin ennen, välillä on oikaistava pitkäkseen.
Eilen olin Porvoossa. Hain pienet koululaiset ja menimme Hesburgeriin. Se ei ole suosikkipaikkani ollenkaan, mutta kestän sen jäätelöannoksen voimalla. Lasten suihin katoaa hetkessä hampurilaiset ja ranskalaisetkin. Istuessamme katselin tokaluokkalaista: Miten nopeaa on lapsen kasvaminen. Yhä enemmän tulee neitimäisiä piirteitä. Sekin vessajuttu koulun pihalla hymyilyttää yhä. Hän ei sanonut menevänsä vessaan, vaan puuteroimaan nenäänsä!
Vielä hänessä on onneksi jäljellä pientä lastakin. Hän toivoi piparkakkuasun jouluksi, oli toivonut sitä jo viime jouluna, kun ei halua olla tonttuna. Nyt oli tilaisuus se saada, kun mekko ja siihen kuuluva huivi oli jopa 25 % alennuksella. Saatavilla oli piparkakkuaiheisia sukkiakin. Asu oli täydellinen. Sisko valitsi housut ja puseron. Siihen kuului kiva hattu. Ensimmäiset joulupiparit tulivat jo valmiiksi tällä tavalla!

Mummolla oli vielä puuhaa naamiaisasun korjaamisessa. Piti pidentää  olkaimia, kun kaupasta ei löytynyt isompaa kokoa. Onneksi varauduin tilanteeseen ottamalla mukaan sopivaa kangasta. Nyt tytöt ovat valmiita koulun kekkereihin.

Taas on viikonloppuna tiedossa uusi matka, tällä kertaa Turkuun. Sunnuntaina on veljelläni konsertti kuoron kanssa Henrikin kirkossa. Hän laulaa yksin monta laulua, joitakin kuoron kanssa ja osan vain kuoro laulaa. Samalla julkistetaan heidän levynsä. Odotan mielenkiinnolla tilaisuutta ja sukulaisten tapaamista myös. Saattaapa joku ystäväkin olla paikalla.
Maanantaille on uudet suuret odotukset. Toivon että jäsenkorjaaja saisi minusta vielä toimivan ja ehjän. Liian monta kohtaa on kipeänä ja kankean toimimattomana. Hänen luotaan Kaarinasta ajamme Vantaalle. Iltapäivällä siellä on tiedossa juhla. Ystävä täyttää 70 vuotta. Runo on jo aluillaan onnentoivotuskirjan sivulle.

Tätä ennen kutsuvat monet työt pihalla ja sisällä.

Erityisen erinomaista

Tänään kirjoitin jutun blogiini ja olin ihan tyytyväinen tulokseen. Kun myöhemmin menin tekstiäni katsomaan, sitä ei ollut. Kone nielaisi erityisen tärkeän asian. (Se ei siis ollut erinomaisen tärkeä.)
Vain otsikon jätti jäljelle.

Se teksti oli kirjoitettu aamun radio-ohjelman vuoksi. Valtion virkamies kommentoi ohjelmassa vieraan valtion tilannetta erinomaisen vaikeaksi. Ovatko toisen maan vaikeudet erinomainen asia? Siis hyviä? Voiko sellaisesta iloita?
Tällaista sanojen väärää käyttöä esiintyy liian usein tiedotusvälineissä. Ei tunneta sanojen erityinen ja erinomainen käyttötarkoitusta.

Viime viikonvaihteena vietin erityisen erinomaisen viikonlopun Vivamossa runojen parissa perjantain iltapäivästä sunnuntaihin kello neljään. Vivamon ilmapiiri on erityisen runollinen ja rauhoittava. Se on myös erinomainen.

Parin päivän aikana ehdittiin paljon. Sain aikaan 17 uutta runoa, joista kaksi tein ylimääräisenä. Monet runot olivat noin seitsemän minuutin harjoituksia, jotkut yötehtäviä. Myös ulkoilla ehdimme Vivamon ihanissa maisemissa. Harjoitusten lisäksi oli kaksi messua ja iltajuhla, johon koottiin monenlaista runollista, musiikillista ja näytelmällistä ohjelmaa. En lakkaa ihmettelemästä miten kaikki lahjat kasaantuvat jollekin: Hän laulaa, soittaa, säveltää, maalaa, lausuu ja tekee erinomaisia runoja. Kaiken lisäksi hän on luontainen terapeutti ja upea ystävä. Vastaavia monilahjakkuuksia oli joukossamme useita. Niistä lahjoista voi vain kiittää! Niitä ei kannata kadehtia.

Joku saattaa sanoa, ettei ole saanut mitään lahjoja. Lahjattomia ihmisiä ei ole olemassakaan. Jokaisella on jokin erityinen lahja Jumalalta, useitakin. Ne täytyisi vain ottaa käyttöön.

Pyrähdys Tukholmassa

Viime sunnuntaina lähdin lapsenlapseni Jasminin kanssa Tukholmaan. Epäilytti onnistuuko matka ollenkaan, kun luimme netistä Mariellan edellisen yön vesivahingoista. Soitin laivayhtiöön ja sain kuulla että kaikki on muka kunnossa, eikä matkalle ole mitään estettä.
Syysloman takia laivalla oli paljon lapsiperheitä. Heiltä ei matkaa evätty, kuitenkin 250 matkustajaa jäi hyttien kastumisen vuoksi rannalle. Meidän hyttimme tuntui säästyneen vahingoilta. Laivan toisessa päässä kaikki oli toisin. Kulkiessamme käytävää eteenpäin nenään pisti kammottava haju. Sitä voisi verrata vahvaan jalkahikeen. Siellä olivat kaikkien hyttien ovet auki, mutta vain muutama kuivaaja oli toiminnassa. Mitä sellainen auttaa? Kun vanhan laivan likaiset kokolattiamatot kastuvat, ei ole järkeä niitä enää kuivatella ja ei varsinkaan tuollaisella menetelmällä. Matot pitäisi repiä pois ja vaihtaa uusiin. Niissä muhineet pöpöt vain lisääntyvät tehokkaasti ja leviävät ilmastoinnin mukana.
Taisin minäkin saada osani pöpöistä päänsäryn, astman pahenemisen, väsymykseen ja flunssaoireiden muodossa, vaikka vain muutaman kerran kuljimme kastuneiden huoneiden ohi. Molemmat yöt nukuimme hyvin ja kävimme aikaisin levolle. Oireet eivät siis olleet juhlimisen syytä.

Tukholmaan mennessä Jasmin laittoi herätyksen itselleen nähdäkseen Maarianhaminan. Hän näki vain pelkkää pimeyttä ja 25 ihmisen poistumisen laivasta.

Tukholma ilahdutti aurinkoisilla kasvoillaan. Pettymys oli suuri, kun kuninkaanlinna on maanantaisin suljettu, emmekä sinne päässeet. Paljon muuta nähtiin silti. Kiertelimme vanhassa kaupungissa ja teimme ostoksia. Jasmin löysi kuitenkin laivasta parhaat aarteet mummon etukäteisen syntymäpäivälahjan muodossa.

Laivaruuat ovat aina samanlaisia, silti maistuivat kun niitä harvoin saa. Karsintaa niissä on kuitenkin tapahtunut. Ei ollut enää graavilohta. Liharuuat olivat maukkaita, varsinkin  epäterveellinen läskinen sianpaisti. Pikkuruiset jälkiruokaleivoksetkin olivat hyviä, mutta liian makeita, onneksi olivat pienenpieniä. Vaikka kuinka vähän maistelisi sieltä täältä, tulee syötyä aina liikaa. Onneksi laivassa oli paljon rappuja ja ulkona tilaa liikkua. Kävimme Jasminin kanssa ahkerasti kannella. Sai poltetuksi pois osan liiasta ravinnosta.

Matkan paras anti oli yhdessäolo Jasminin kanssa. Hän on upea nuori neito. 

Onnea vai onnitteluja

Syksy on ollut vilkasta syntymäpäivien aikaa. Sitä oli myös kesä. Monenlaista viestiä on minulta lähtenyt postitse ja sähköisesti. Kirjoitan runoja, kirjeitä tai muita onnentoivotuksia. On mukava muistaa ystäviä heidän merkkipäivinään. Mukava on myös itse saada viestejä ja toivotuksia.

Julkisissa viestimissä olen seurannut mielenkiinnolla muiden posteja syntymäpäiväsankareille. Olen ihmetellyt niitä myös. Monet onnittelevat. Miksi? Mietin sellaisen toivotuksen sisältöä ja tarkoitusta. Onko vanhenemista syytä onnitella? Eikö pikemmin voisi toivottaa onnea? Sitä tarvittaisiin monessa tilanteessa, toivoohan jokainen että tulevaisuus toisi mukanaan hyviä asioita.
Ammattiin valmistunutta voi aivan hyvin onnitella saavutuksensa johdosta, mutta hänkin tarvitsee lisäksi onnea löytääkseen paikkansa elämässä.
Samoin on laita perheenlisäyksen kanssa. On ihana ja onniteltava 
asia, että syntyy terve lapsi. Omasta kokemuksesta tiedän että tarvitaan paljon muuta, sellaistakin, mikä ei ole omassa varassa. Perhe tarvitsee myös sylintäydeltä onnea ja Korkeimman varjelusta kasvattaessaan lasta turvallisesti aikuisuuteen.

Ehkä siitä syystä voisi olla syytä onnitella ystävää hänen syntymäpäivänään, kun hän on selvinnyt hengissä tähän päivään asti ja suhteellisen vähin vaurioin. Jokainen eletty vuosi lisää riskiä saada riesakseen uusia ja uusia vaivoja. Se on melkein väistämätöntä. Ne ovat ikäviä asioita ja tilaamatta saatuja lahjoja. Onnitella voi siksi, että niidenkin kanssa on tullut toimeen.

Onnea ja onnentoivotuksia tarvitaan aina, aihetta onnitteluihin taitaa olla vähemmän...

Tilkka

Tilkka. Se on hauska sana. Kahvitilkka, pieni nestemäärä, mutta merkitsee myös aivan muuta.
Tilkka perustettiin sotilassairaalaksi jo vuonna 1918 ja sen nykyinen funkistyylinen rakennus valmistui vuonna 1936. Siellä  hoidettiin sotilaiden lisäksi siviilejä. Minä sain siellä parikymmentä vuotta sitten hampaaseeni juurileikkauksen. Sotilassairaala lakkautettiin vuonna 2005. Nykyisin sairaalassa toimii Suomen suurin terveyspalvelujen tuottaja Coronaria.

Harmi että firmat käyttävät vieraskielisiä nimiä ja monet hyvät suomenkieliset nimet muutetaan muille kielille. Kertooko sellainen suomalaisten heikosta itsetunnosta vai onko se hienostelunhalua vai mikä mahtaa olla syynä. Onneksi posti muuttui taas kunnon postiksi Itella-sekoilun jälkeen. Vielä olisi paljon muutettavaa monen firman kohdalla. Sydän läikähtää iloisesti, kun huomaan jonkun liikkeen nimenä ihanan suomalaisen nimen. Sellainen nimi tekee kaupastakin jotenkin rehellisemmän. Sinne haluan mennä ostoksille.

Coronaria antaa hoitoja ostopalveluina. Silmäklinikka siirsi myös minun hoitoni sinne. Harmi vain että kolmen kuukauden hoitoväli venyi yllättäen viideksi kuukaudeksi. Toivottavasti leikkaamattoman silmän paineet eivät ole liikaa nousseet, eikä hitauden takia ole muutakaan vahinkoa tapahtunut. Jatkossa hoitojen olisi tapahduttava kolmen kuukauden välein niin kuin Silmäklinikka määräsi glaukoomaleikkauksen jälkeen siirtäessään hoidon Coronariaan.

Onneksi kontrollikäyntejä on nykyisin harvemmin. Ennen leikkausta ja sen jälkeen käyntejä tuli muutaman päivän välein tuhkatiheään. Matka Loviisasta Oopperatalolle ja sieltä kävely Silmäklinikalle tuli tutuksi niin helteellä, sateessa, tuiskussa kuin pakkasella. Linja-autossa oli aikaa ajatella ja kirjoittaa muutama runo. Tiistaina taas pääsen kokeilemaan mitä syntyy.

Jatkan tiistain jälkeen.
Tilkka oli mukava paikka, viihtyisä ja hoito on asiallista.
Seuraava käynti on jo kahden kuukauden päästä. Sitä ennen kokeillaan uutta lääkettä. Uudet lasitkin on hankittava. Myös leikkauksesta puhuttiin jo.
Yksi runo syntyi matkalla.