perjantai 30. lokakuuta 2015

Aina menossa

Eläkeläisillä on aikaa. Onko? Minulle eivät päivät tahdo riittää kaikkeen mielenkiintoiseen. Usein monta kivaa asiaa on päällekkäin. Toisinaan tulee valinnanvaikeus. Sitten on vielä se ikävä juttu, ettei jaksa niin kuin ennen, välillä on oikaistava pitkäkseen.
Eilen olin Porvoossa. Hain pienet koululaiset ja menimme Hesburgeriin. Se ei ole suosikkipaikkani ollenkaan, mutta kestän sen jäätelöannoksen voimalla. Lasten suihin katoaa hetkessä hampurilaiset ja ranskalaisetkin. Istuessamme katselin tokaluokkalaista: Miten nopeaa on lapsen kasvaminen. Yhä enemmän tulee neitimäisiä piirteitä. Sekin vessajuttu koulun pihalla hymyilyttää yhä. Hän ei sanonut menevänsä vessaan, vaan puuteroimaan nenäänsä!
Vielä hänessä on onneksi jäljellä pientä lastakin. Hän toivoi piparkakkuasun jouluksi, oli toivonut sitä jo viime jouluna, kun ei halua olla tonttuna. Nyt oli tilaisuus se saada, kun mekko ja siihen kuuluva huivi oli jopa 25 % alennuksella. Saatavilla oli piparkakkuaiheisia sukkiakin. Asu oli täydellinen. Sisko valitsi housut ja puseron. Siihen kuului kiva hattu. Ensimmäiset joulupiparit tulivat jo valmiiksi tällä tavalla!

Mummolla oli vielä puuhaa naamiaisasun korjaamisessa. Piti pidentää  olkaimia, kun kaupasta ei löytynyt isompaa kokoa. Onneksi varauduin tilanteeseen ottamalla mukaan sopivaa kangasta. Nyt tytöt ovat valmiita koulun kekkereihin.

Taas on viikonloppuna tiedossa uusi matka, tällä kertaa Turkuun. Sunnuntaina on veljelläni konsertti kuoron kanssa Henrikin kirkossa. Hän laulaa yksin monta laulua, joitakin kuoron kanssa ja osan vain kuoro laulaa. Samalla julkistetaan heidän levynsä. Odotan mielenkiinnolla tilaisuutta ja sukulaisten tapaamista myös. Saattaapa joku ystäväkin olla paikalla.
Maanantaille on uudet suuret odotukset. Toivon että jäsenkorjaaja saisi minusta vielä toimivan ja ehjän. Liian monta kohtaa on kipeänä ja kankean toimimattomana. Hänen luotaan Kaarinasta ajamme Vantaalle. Iltapäivällä siellä on tiedossa juhla. Ystävä täyttää 70 vuotta. Runo on jo aluillaan onnentoivotuskirjan sivulle.

Tätä ennen kutsuvat monet työt pihalla ja sisällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti