On jo kulunut aikaa pyhäinpäivästä, mutta vielä monet rakkaat poisnukkuneet ovat mielessäni. Muistaminen ei rajoitu vain tiettyyn päivään. He ovat sydämessä koko ajan. Jokin asia tai esine tuo heidät yhtäkkiä ajatuksiin. Läheisten lepopaikka on muualla, silti veimme heille kynttilät Loviisan hautausmaalle. Pimeässä illassa tuikki sanomattoman kaunis kynttilämeri. Kirkossa sytytettiin kynttilä jokaiselle vuoden aikana kuolleelle. Oli monta tuttua nimeä.
Ajattelin monen vanhuksen iltahetkeä, kun heidän voimansa hiipuvat. Silloin on luovuttava monesta asiasta, lopulta rakkaistaan. Se on myös oma tulevaisuudenkuvani. Kirjoitin siitä pienen runon:
Tyhjät kädet
Tyhjä syli
Sydän muistoista painava
Illalla
väsyneenä
annan pois muistotkin
On aika jättää hyvästit
lähteä
Sunnuntaina olimme hienossa konsertissa Turussa. Saimme kuulla veljeni yksinlaulua ja hänen lauluaan kuoron kanssa. Joitakin lauluja säesti uruilla veljeni tytär. Kuorolla oli myös oma ohjelmistonsa. Välillä soivat sellon haikeat sävelet ja kuulimme sen aikana raamatunlukua. Muutamat esitettävät kappaleet oli kuoronjohtaja säveltänyt.
Samassa tilaisuudessa julkistettiin heidän yhteinen levynsä.
Meitä oli vain kaksi sisarusta kuuntelijoina tässä ainutlaatuisessa tilaisuudessa, mutta levyn avulla pääsevät muutkin sisarukset mukaan tunnelmaan.
He eivät päässeet kuitenkaan iltapalalle maistamaan veljeni vaimon herkullisia salaatteja ja piirakoita, joista me saimme nauttia. Terhi soitti kauniita lauluja illan iloksi vielä kotonakin. Tunnelma oli ihanan rauhoittava ja kotoisan lämmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti