Joskus ei uni tule, kun mieli vaeltaa runon polkuja. Todella vaeltaa eteenpäin ja ulottumattomiin, sitä mukaa runot katoavat polun varrelle, jos ei heti kirjoita niitä muistiin.
Vuosien takaa
Nuoruuden ehdottomuus
ei kuunnellut järkeä
Oli epävarmuudessaan varma
Teki ratkaisuja pikaistuksissa
harkitsematta
Kaikki näytti ainoalta oikealta
Oliko se sittenkin pakoa jostakin
Pakoa itsestä
Niitä jälkiä on elämä paikannut
Yrittää paikata yhä
Eräs runonlausuja ihmettelee tarvettani kirjoittaa runoja ja julkaista niitä, kun kaikki on jo sanottu ja koottu lukemattomiin runokirjoihin. Siksi hän itse ei kirjoita. Siksikö todella...Hän on siitä jo muutaman kerran maininnut.
Vaikka perustelin kirjoittamistani henkilökohtaisilla syillä, sekin oli turhaa, sillä kirjoista löytyy
jokaiseen tunnetilaan sopiva valmis runo. Runonlausuja löytää.
Minun on kirjoitettava ne itse. Ne kaikki hassut ja raadolliset, haikeat ja surulliset, iloisista puhumattakaan. Ne ovat minun, eikä siihen ole runonlausujalla mitään sananvaltaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti