Sain kesällä sisareltani tuliaisena Kanadasta kellon. Kelloseppä ei osannut laittaa siihen paristoa, oli sen verran erikoinen kello. Vein sen toiselle. Kas kummaa, onnistui.
Kello on ollut erityisesti lastenlasten suosiossa. Rannekkeen saa suoraksi ja taas napautetuksi ranteeseen yhdellä iskulla. Sillä on kiva leikkiä, kun ranneke on kuin viivoitin asteikkoineen. Se sopii monenkokoiseen ranteeseen, lapsillekin.
Luulin pudottaneeni kellon ranteestani kauppareissulla. Kävin sitä jo kyselemässäkin. Ei ollut siellä. Olin harmissani. Kellossa on selkeät isot numerot ja myös huononäköinen saa niistä selvän. Siis juuri sopiva minulle.
Viikon päästä Erika katsoi toista kelloani kaapin päällä. Sanoin että siihen pitää laittaa paristot, kun kadotin uuden kelloni. Hänen silmänsä välähtivät ja hän katosi portaiden alle ja tuli takaisin kello kädessään. Se oli ollut sisarusten leikissä seinäkellona. Tytöt nauroivat ja pitivät juttua mukavana jekkuna. Ihmettelivät miksi en ollut sitä nähnyt, vaikka olin käynyt pakastimella. Niinpä, kävin vain pakastimella, enkä tutkinut paikkoja.
Varmuuden vuoksi he jatkoivat hauskuutusta piilottamalla lähtiessään kellon samaan paikkaan. Onneksi eivät vaihtaneet paikkaa, joten löysin sen ilman etsimistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti