Tammikuun tarinoita

On jo kohta eletty kuukausi tätä vuotta. Kovat pakkaset tulivat ja paukuttavat nurkkia. Tarvitsen niitä voidakseni sulattaa pakastimen. Flunssa esti aikeet kuitenkin. Talvi ei ole vielä ohi, tulee uusia pakkasia. 

Tämä on ollut hieno talvi, vaikka lunta olisi saanut olla enemmän. Olemme säästyneet pahimmilta liukkailta ja vesikeleiltä. Ne ovat kamalinta talvessa.
Meillä on ulkona puinen, lukitsematon laatikko talvipakastimena. Eläimet eivät sinne pääse, eikä muillakaan ole ollut sinne asiaa. Kaikki on pysynyt tallessa. Laatikkoa käytetään tuotteiden esipakastamiseen. Monta pakettia kalaa on nyt siirrettävä parempaan talteen, kun tulee lauhaa. Leivonnaiset on jo syöty. Huomenna teen uusia, kun on tulossa lapsia perheineen.

Olen saanut Virosta muutaman odottamattoman viestin ja niiden 
mukana on palautunut lähettämäni joulukortti. Yhden kortin 
mukana tuli lahjarahakin takaisin, saaja oli kuollut. Sisarentytär oli rehellinen, eikä itse pitänyt lahjaa. Joskus saan viestin kuolemasta muuta kautta ja jään ihmettelemään kuka sen joululahjan otti. Viime vuosina on tullut vähintään yksi kortinpalautus joulun jälkeen. 

Vuosia sitten kävimme eräässä Viron vanhainkodissa pari kertaa vuodessa. Ystävystyin erään mummon kanssa ja juttelimme paljon. Jätin kansliaan rahan sitä varten, että jos ystävä kuolee, he ostavat kukkasen haudalle. Eräällä käynnillämme oli veranta täynnä kukkia. Sain kuulla että tämä vanhus odottaa aitassa hautaamistaan. Silloin oli talvi ja aitta oli sopiva paikka odottaa. Pyysin nähdä ystäväni. Hoitajat aukaisivat aitan oven ja sytyttivät kynttilän ja jättivät minut aittaan. Sain hyvästellä ystäväni. Se oli syvä tapahtuma itselleni, vaikka ystävä ei siitä enää mitään tiennyt.

On aina erityinen kokemus, kun kuolema tulee lähelle. Silloin 
viimeistään huomaa ne vuodet, mitkä itse on elänyt ja sen miten 
vähän niitä on enää jäljellä. Arjessa ne vuodet muistuttavat monenlaisesta jo muutenkin. Välillä pitää leikellä tai muuten huoltaa, tutkia ja lääkitä. Kaikkea tulee.
Joskus ihan hätkähdän katsoessani peiliin: Maire - äitikö siellä onkin!

Myös onnentoivotukset laittavat ajattelemaan vanhuutta, ne jotka äskettäin kirjoitin 70 täyttäville ystäville. Onko heilläkin jo niin paljon ikää? Ei se näy. Minä olen ihan heidän kannoillaan, vaikka joskus mietin ihan tosissani, että milloin mahtaisin kasvaa aikuiseksi!

Valo on voima

Lumi peitti vihdoin mustan maan. Valo lisääntyy. Päivä pidentyy. Nautin vielä tästä pimeästä ajasta, kynttilöiden tuikkeesta, hämärähyssystä. Nyt saan nauttia siitä levossa, se on pakkokin, flunssa iski. Toisaalta lepo on ihan mukavaa ja tarpeellista, kun viime viikot ovat olleet niin täysiä. Kyllä keho tietää ja toimii oikein!
Selvisin jäähallin kylmyydestä, mutta pari uimareissua oli varmaan liikaa. Tuli vilu, kun lapset eivät malttaneet lähteä ajoissa pois, enkä pakottanut heitä. Uimataitoa pitää kartuttaa, se on selvää. Parhaiten se sujuu leikkien avulla. Vesi antaa monet mahdollisuudet siihen. Serkusten iloa on aina mukava katsella. Mummo ei enää jaksa liikkua lasten lailla.  Mieluummin annoin altaan vesisuihkujen hoitaa kipeitä jäseniäni. Uinnin jälkeen otimme kunnon löylyt. Pienimmät siirtyivät heti alalauteille, kun isommat heittivät vettä kiukaalle.
Seuraavana päivänä tuli nuha ja lasten lähdettyä sain potea flunssan muut seuraamukset. Niitä parantelen levolla ja tropeilla.

Pakkanen oli odotettu vieras. Simo sai vihdoin verkot jään alle. Pakkasen pauke ja valtava tuuli eivät estä jäälle menoa, kun on tiedossa hyvää saalista. On tullut jo monta kuhaa muutamassa päivässä. Fileet odottavat pakastimessa sopivaa käyttöhetkeä. Päistä ja ruodoista keitin liemen keittoa varten. Vihdoin sai Simo nauttia myös kalapullista, joita on pitkään pyytänyt. Minulle ne eivät oikein maistu.

Meri on hieno paikka kaikkina vuodenaikoina. Vuosia sitten olen kiitänyt tuulessa luistimilla peilikirkasta jäätä pitkin. Tällaisia lumettomia ja kestäviä jäitä ei ole kovin usein. Levitin käteni ja annoin tuulen viedä. Se oli huima kokemus, ihana vapauden tunne, minkä haluaisin kokea uudelleen. Takaisintulo olikin haaste. Ehkä se on vertauskuva oikeasta elämästä. Haasteita ja upeita hetkiä on vuorotellen!
Yleensä merellä tuulee aina. Eilen oli ollut aivan tuuletonta, eikä pakkanen tuntunut niin kovalta. Oli Simon mielestä ehkä talven hienoin päivä. Hän lataa omat akkunsa jäällä, minä lataan ne nyt kirjoittamalla.
Menen kyllä jäälle mukaan katsomaan verkkojen kokemista, kunhan olen taas kunnossa. 

Uusi vuosi

Mieli on toiveita täynnä
Sydämessä uuden pelko
Tuntemattoman kipu
Silti myös toivo
laajeneva toivo 
luottamus
Jumalan johdatukseen

Alkaneena vuonna
saan kulkea hyvät askeleet
Uskon että
voin kiertää kivikot
huomaan ajoissa rotkot
Janooni saan raikasta vettä
puhdasta ruokaa nälkään
Elämä voittaa
ja toivo

Loviisassa otettiin uusi vuosi vastaan jo kello 18. Kaupunki ampui näyttävästi raketteja. Kaunista. Kammoan silti raketteja, kovaa melua, ikävää katkua, rahojen lennättämistä taivaan tuuliin. Lisäksi ne aina muistuttavat paukkeen vuoksi sodasta.
Sota oli läsnä lapsuudessani, vaikka synnyin vasta sen jälkeen suurien ikäluokkien aikaan. Imin sodan kauhut äidinmaidossa, luin taistelujen kärsimykset isäni otsalta. Sakean tupakansavun seassa hengitin vieraittemme sotamuistot sisimpääni, vaikka he eivät olisi niitä sanoin ilmaisseet.
Suren niiden kahdeksantoista puolesta, jotka tänä vuonna saivat raketista silmävamman. (Luku on kasvanut koko ajan päivän edetessä.) Kuinka monta elämää on vuosien mittaan pimentynyt, sitä voi vain arvailla tai laskea tilastoista.
Veljeni varjeltui nuoruudessaan rakettikokeilujensa tuhoilta. Eräs sukulaiseni sokeutui, eikä jaksanut sokeana elää. Rakettien hinta on liian kova. Kannattaako sitä maksaa... Sivullisetkin saattavat joutua maksamaan.

Presidentti puhui kansalaisilleen viisaita. Toivotti myös Jumalan siunausta. Sosiaalisessa mediassa levisi puheen arviointi. Puhetta kiiteltiin. Ihmettelen että on myös sellaisia, jotka löysivät puheesta pelkkää moitetta. Ehkä arvokas toivotus kirvoitti näkemään vain pahaa. 

Välipäivät

Sain vauhtia joulun jälkeisiin päiviini. Emilia ja Erika pitivät siitä huolen. Seisoin kaukalon laidalla palellen, kun en uskaltautunut jäälle kipeän lonkan takia. Toisella kerralla varustauduin paremmin, sillä hallissa oli kylmempää kuin ulkona. Tytöille tuli hiki ja minä palelin. Taisin saada palelusta nuhan. Aivastuttaa.

Oli mukava nähdä miten heillä taito karttui ja rohkeus. He kasvattivat vauhtiaan koko ajan, tekivät monenlaisia kokeiluja, jalan nostoja ja pyörähdyksiä. Ovat varmaan katselleet jäätanssia televisiosta. Erikalla on vielä haastetta oppia luistelemaan ilman kärkipotkuja. Puolitoista tuntiakin oli heille liian lyhyt aika. Olisivat halunneet jäälle vielä neljännen kerran, edes ulkojäälle bliiiiis. Halli suljettiin uudenvuoden aattona jo kahden aikaan.

Rummikub on heidänkin mielipelinsä minun onnekseni. Pelikavereista on aina pulaa. Simo ei ole kiinnostunut pelistä. Haluan kehittää ajattelua.  Tässä sitä tarvitaan, hoksaamista. Ällistyttävän nopeasti tytöistä kehittyi taitavia pelaajia. Kohta päihittävät minut joka pelissä.

Laivasillalle oli kokoontunut valtavasti väkeä. Makkarat loppuivat kesken, kaikille tarjottiin sentään mehua pauhaavan musiikin säestyksellä. Me emme jääneet sitä jonottamaan. Menimme Onnelin ja Annelin puistoon melua pakoon ja odottamaan rakettien ampumista. Valleilla oli hyvä katsella pimeällä taivaalla tuikkivia raketteja. Emilia peitti korvansa ja painautui minuun kiinni, kun pauke alkoi. Naapurin koira ujelsi ja halusi pois. Aikanaan myös meidän Böna pelkäsi raketteja ja etsi kotona hiljaisimman kolkan minne piiloutua.

Pimeässä illassa kuljimme ulkona taskulamppujen kanssa. Hiekkavallit muuttuivat jännittäviksi paikoiksi pimeydessä. Oli haastavaa kiipeillä, kun ei aina nähnyt mitä huipun takana oli. 

Toivon heille molemmille läpi elämän hyviä näkymiä  jokaisen huipun takana.

Iltasatu oli luettava tietysti aina. He kyselivät serkkujensa iltarukoukset ja tahtoivat kuulla ne kaikki. Osaavat ne jo itsekin. Sitten mietittiin mistä kaikesta voisi tänään kiittää.

 - Siitä kun saa olla mummolassa ja pääsi luistelemaan.