Lumi peitti vihdoin mustan maan. Valo lisääntyy. Päivä pidentyy. Nautin vielä tästä pimeästä ajasta, kynttilöiden tuikkeesta, hämärähyssystä. Nyt saan nauttia siitä levossa, se on pakkokin, flunssa iski. Toisaalta lepo on ihan mukavaa ja tarpeellista, kun viime viikot ovat olleet niin täysiä. Kyllä keho tietää ja toimii oikein!
Selvisin jäähallin kylmyydestä, mutta pari uimareissua oli varmaan liikaa. Tuli vilu, kun lapset eivät malttaneet lähteä ajoissa pois, enkä pakottanut heitä. Uimataitoa pitää kartuttaa, se on selvää. Parhaiten se sujuu leikkien avulla. Vesi antaa monet mahdollisuudet siihen. Serkusten iloa on aina mukava katsella. Mummo ei enää jaksa liikkua lasten lailla. Mieluummin annoin altaan vesisuihkujen hoitaa kipeitä jäseniäni. Uinnin jälkeen otimme kunnon löylyt. Pienimmät siirtyivät heti alalauteille, kun isommat heittivät vettä kiukaalle.
Seuraavana päivänä tuli nuha ja lasten lähdettyä sain potea flunssan muut seuraamukset. Niitä parantelen levolla ja tropeilla.
Pakkanen oli odotettu vieras. Simo sai vihdoin verkot jään alle. Pakkasen pauke ja valtava tuuli eivät estä jäälle menoa, kun on tiedossa hyvää saalista. On tullut jo monta kuhaa muutamassa päivässä. Fileet odottavat pakastimessa sopivaa käyttöhetkeä. Päistä ja ruodoista keitin liemen keittoa varten. Vihdoin sai Simo nauttia myös kalapullista, joita on pitkään pyytänyt. Minulle ne eivät oikein maistu.
Meri on hieno paikka kaikkina vuodenaikoina. Vuosia sitten olen kiitänyt tuulessa luistimilla peilikirkasta jäätä pitkin. Tällaisia lumettomia ja kestäviä jäitä ei ole kovin usein. Levitin käteni ja annoin tuulen viedä. Se oli huima kokemus, ihana vapauden tunne, minkä haluaisin kokea uudelleen. Takaisintulo olikin haaste. Ehkä se on vertauskuva oikeasta elämästä. Haasteita ja upeita hetkiä on vuorotellen!
Yleensä merellä tuulee aina. Eilen oli ollut aivan tuuletonta, eikä pakkanen tuntunut niin kovalta. Oli Simon mielestä ehkä talven hienoin päivä. Hän lataa omat akkunsa jäällä, minä lataan ne nyt kirjoittamalla.
Menen kyllä jäälle mukaan katsomaan verkkojen kokemista, kunhan olen taas kunnossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti