Uusi vuosi

Mieli on toiveita täynnä
Sydämessä uuden pelko
Tuntemattoman kipu
Silti myös toivo
laajeneva toivo 
luottamus
Jumalan johdatukseen

Alkaneena vuonna
saan kulkea hyvät askeleet
Uskon että
voin kiertää kivikot
huomaan ajoissa rotkot
Janooni saan raikasta vettä
puhdasta ruokaa nälkään
Elämä voittaa
ja toivo

Loviisassa otettiin uusi vuosi vastaan jo kello 18. Kaupunki ampui näyttävästi raketteja. Kaunista. Kammoan silti raketteja, kovaa melua, ikävää katkua, rahojen lennättämistä taivaan tuuliin. Lisäksi ne aina muistuttavat paukkeen vuoksi sodasta.
Sota oli läsnä lapsuudessani, vaikka synnyin vasta sen jälkeen suurien ikäluokkien aikaan. Imin sodan kauhut äidinmaidossa, luin taistelujen kärsimykset isäni otsalta. Sakean tupakansavun seassa hengitin vieraittemme sotamuistot sisimpääni, vaikka he eivät olisi niitä sanoin ilmaisseet.
Suren niiden kahdeksantoista puolesta, jotka tänä vuonna saivat raketista silmävamman. (Luku on kasvanut koko ajan päivän edetessä.) Kuinka monta elämää on vuosien mittaan pimentynyt, sitä voi vain arvailla tai laskea tilastoista.
Veljeni varjeltui nuoruudessaan rakettikokeilujensa tuhoilta. Eräs sukulaiseni sokeutui, eikä jaksanut sokeana elää. Rakettien hinta on liian kova. Kannattaako sitä maksaa... Sivullisetkin saattavat joutua maksamaan.

Presidentti puhui kansalaisilleen viisaita. Toivotti myös Jumalan siunausta. Sosiaalisessa mediassa levisi puheen arviointi. Puhetta kiiteltiin. Ihmettelen että on myös sellaisia, jotka löysivät puheesta pelkkää moitetta. Ehkä arvokas toivotus kirvoitti näkemään vain pahaa.