Tänään kirjoitin jutun blogiini ja olin ihan tyytyväinen tulokseen. Kun myöhemmin menin tekstiäni katsomaan, sitä ei ollut. Kone nielaisi erityisen tärkeän asian. (Se ei siis ollut erinomaisen tärkeä.)
Vain otsikon jätti jäljelle.
Se teksti
oli kirjoitettu aamun radio-ohjelman vuoksi. Valtion virkamies kommentoi ohjelmassa
vieraan valtion tilannetta erinomaisen vaikeaksi. Ovatko toisen maan vaikeudet erinomainen
asia? Siis hyviä? Voiko sellaisesta iloita?
Tällaista sanojen väärää käyttöä esiintyy liian usein tiedotusvälineissä. Ei tunneta sanojen erityinen ja erinomainen käyttötarkoitusta.
Tällaista sanojen väärää käyttöä esiintyy liian usein tiedotusvälineissä. Ei tunneta sanojen erityinen ja erinomainen käyttötarkoitusta.
Viime
viikonvaihteena vietin erityisen erinomaisen viikonlopun Vivamossa runojen
parissa perjantain iltapäivästä sunnuntaihin kello neljään. Vivamon ilmapiiri
on erityisen runollinen ja rauhoittava. Se on myös erinomainen.
Parin päivän aikana ehdittiin paljon. Sain aikaan 17 uutta runoa, joista kaksi tein ylimääräisenä. Monet runot olivat noin seitsemän minuutin harjoituksia, jotkut yötehtäviä. Myös ulkoilla ehdimme Vivamon ihanissa maisemissa. Harjoitusten lisäksi oli kaksi messua ja iltajuhla, johon koottiin monenlaista runollista, musiikillista ja näytelmällistä ohjelmaa. En lakkaa ihmettelemästä miten kaikki lahjat kasaantuvat jollekin: Hän laulaa, soittaa, säveltää, maalaa, lausuu ja tekee erinomaisia runoja. Kaiken lisäksi hän on luontainen terapeutti ja upea ystävä. Vastaavia monilahjakkuuksia oli joukossamme useita. Niistä lahjoista voi vain kiittää! Niitä ei kannata kadehtia.

Joku saattaa
sanoa, ettei ole saanut mitään lahjoja. Lahjattomia ihmisiä ei ole
olemassakaan. Jokaisella on jokin erityinen lahja Jumalalta, useitakin. Ne täytyisi vain
ottaa käyttöön.
Sain 2 kirjaasi muutama päivä sitten. Runosi ovat syvällisiä ja puhuttelevia.Hyvin samanlaisia ajatuksia on minulla ollut nyt jotenkin asiat vahvistuivat.Pidin molemmista kirjoista erittäin paljon.Kuvat myös puhuttelivat.Nautinnon jaoin muutaman ystäväni kanssa.
VastaaPoistaKiitos palautteesta.Tämä onkin ensimmäinen tätä kautta tullut palaute, siksi se on erityisen mieluinen. Minulla on useampi Tarja ystävänä, kuka niistä mahdat olla?
PoistaOlin samana sunnuntaina kuin sinä Vivamossa Messussa. Silloin en tiennyt sinusta mitään.
VastaaPoistaHarmitti kun huomasin, että siellä oli ollut viikonlopputapahtuma Runoja arjessa, jota en ollut
huomannut. Jos olisin tiennyt, todennäköisesti olisin siihen osallistunut. En ole runoilija enkä runonlausuja, mutta vuosikymmeniä runoja lukenut. Lausumista olen kokeillut, on liian vaikeaa
minulle. Maalausta myös olen pienen ikäni opetellut ja sitä ajoittain harrastan vieläkin.
Tällainen on tämä Tarja
Emme siis kasvoista tunne, ajatuksista kuitenkin.
VastaaPoistaKiinnostaisi tietää miten sait kirjani, varsinkin sen Tuulen sylissä, kun sitä ei ole julkisessa myynnissä, vain kauttani saatavilla.
Maaliskuun alkupäivinä on seuraava runokurssi, ilmoittauduin sinne jo.
Olisi kiva rupatella enemmän. Jos et halua tässä kaikkien nähden vastata, lähetä sähköpostia. pirjo-riitta(miukumauku) sulo.fi
pirjo-riitta