keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Erityisen erinomaista


Tänään kirjoitin jutun blogiini ja olin ihan tyytyväinen tulokseen. Kun myöhemmin menin tekstiäni katsomaan, sitä ei ollut. Kone nielaisi erityisen tärkeän asian. (Se ei siis ollut erinomaisen tärkeä.)
Vain otsikon jätti jäljelle.


Se teksti oli kirjoitettu aamun radio-ohjelman vuoksi. Valtion virkamies kommentoi ohjelmassa vieraan valtion tilannetta erinomaisen vaikeaksi. Ovatko toisen maan vaikeudet erinomainen asia? Siis hyviä? Voiko sellaisesta iloita?
Tällaista sanojen väärää käyttöä esiintyy liian usein tiedotusvälineissä. Ei tunneta sanojen erityinen ja erinomainen käyttötarkoitusta.

Viime viikonvaihteena vietin erityisen erinomaisen viikonlopun Vivamossa runojen parissa perjantain iltapäivästä sunnuntaihin kello neljään. Vivamon ilmapiiri on erityisen runollinen ja rauhoittava. Se on myös erinomainen.

Parin päivän aikana ehdittiin paljon. Sain aikaan 17 uutta runoa, joista kaksi tein ylimääräisenä. Monet runot olivat noin seitsemän minuutin harjoituksia, jotkut yötehtäviä. Myös ulkoilla ehdimme Vivamon ihanissa maisemissa. Harjoitusten lisäksi oli kaksi messua ja iltajuhla, johon koottiin monenlaista runollista, musiikillista ja näytelmällistä ohjelmaa. En lakkaa ihmettelemästä miten kaikki lahjat kasaantuvat jollekin: Hän laulaa, soittaa, säveltää, maalaa, lausuu ja tekee erinomaisia runoja. Kaiken lisäksi hän on luontainen terapeutti ja upea ystävä. Vastaavia monilahjakkuuksia oli joukossamme useita. Niistä lahjoista voi vain kiittää! Niitä ei kannata kadehtia.
Joku saattaa sanoa, ettei ole saanut mitään lahjoja. Lahjattomia ihmisiä ei ole olemassakaan. Jokaisella on jokin erityinen lahja Jumalalta, useitakin. Ne täytyisi vain ottaa käyttöön.


4 kommenttia:

  1. Sain 2 kirjaasi muutama päivä sitten. Runosi ovat syvällisiä ja puhuttelevia.Hyvin samanlaisia ajatuksia on minulla ollut nyt jotenkin asiat vahvistuivat.Pidin molemmista kirjoista erittäin paljon.Kuvat myös puhuttelivat.Nautinnon jaoin muutaman ystäväni kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta.Tämä onkin ensimmäinen tätä kautta tullut palaute, siksi se on erityisen mieluinen. Minulla on useampi Tarja ystävänä, kuka niistä mahdat olla?

      Poista
  2. Olin samana sunnuntaina kuin sinä Vivamossa Messussa. Silloin en tiennyt sinusta mitään.
    Harmitti kun huomasin, että siellä oli ollut viikonlopputapahtuma Runoja arjessa, jota en ollut
    huomannut. Jos olisin tiennyt, todennäköisesti olisin siihen osallistunut. En ole runoilija enkä runonlausuja, mutta vuosikymmeniä runoja lukenut. Lausumista olen kokeillut, on liian vaikeaa
    minulle. Maalausta myös olen pienen ikäni opetellut ja sitä ajoittain harrastan vieläkin.
    Tällainen on tämä Tarja

    VastaaPoista
  3. Emme siis kasvoista tunne, ajatuksista kuitenkin.
    Kiinnostaisi tietää miten sait kirjani, varsinkin sen Tuulen sylissä, kun sitä ei ole julkisessa myynnissä, vain kauttani saatavilla.
    Maaliskuun alkupäivinä on seuraava runokurssi, ilmoittauduin sinne jo.
    Olisi kiva rupatella enemmän. Jos et halua tässä kaikkien nähden vastata, lähetä sähköpostia. pirjo-riitta(miukumauku) sulo.fi
    pirjo-riitta

    VastaaPoista