perjantai 20. maaliskuuta 2015

Perjantain peruja




On ollut hieman vaikeuksia saada liitetyksi kuvia sivuille. Blogin tekeminen on uutta ja kaikki on opeteltava alusta asti.
Laitan tähän maalauskurssilla tehdyn työni. Kuvasta on vaikeaa saada juuri sellaista kuin työ oikeasti on.
Alempana oleva valokuva kirjanpainajatoukan onkaloista puun pinnalla onnistui paremmin. Tein myös kuvaan liittyvän haikun. Haikussa pitää laskea tavuja. Ensimmäisellä rivillä on viisi tavua, toisella seitsemän ja kolmannella viisi tavua.


 
 
 
 
 
 
Haikea haiku
Kirjanpainaja
teki työnsä valmiiksi.
Minun on kesken.

 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti