Aika kuluu yhä kiihtyvällä vauhdilla ja tuo mukanaan sellaista, mitä en tahtoisi. En ole kuukausiin suonut ajatustakaan blogille. Muut asiat ovat olleet listassa ensimmäisenä. Sitä listaa en tosin itse laatinut. Lyhyehkön ajan sisällä on silmiin tehty useita operaatioita. Yksi leikkaus on vielä edessä. Olen saanut huomata miten tärkeitä silmät ovat. On syytä kiittää Jumalaa niistä ja kaikista lääkäreistä, jotka ovat tutkineet, leikanneet ja laseroineet. Sekin on valtava asia, että glaukooma löytyi reilu 10 vuotta sitten ajoissa ja siihen tuli ensin lääkkeet ja kun se ei riittäänyt, muu hoito. Liian moni on sokeutunut, kun salakavala tauti on edennyt liian pitkälle, kun se ei anna itsestään oireita.
Kuinka totta on että silmät ovat sielun peili. Niistä näkee onko ihmisessä ketään kotona, näkee paljon muutakin. Suora katse kertoo rehellisyydestä. Yleensä. Pälyilelvät silmät jotakin muuta. Kaikkea voi harjoitella ja kaikessa pluffata. Sittenkin on niin että vaikka ihminen sokeutuisi, ei hän menetä mitään todellisesta ihmisarvostaan. Hän on silti Jumalan kuva.
Leikkauksen jälkeen on näkökentässä ollut kuin sakeaa harmaata lumisadetta. Oli aikoja, jolloin lukeminen sujui vain suurennuslasin avulla. Vieläkin niitä ns. kelluja on silmissä ajoittain varsin runsaastikin, riippuu kai tipan laittamisesta, mutta näen jo paremmin. Kun lääke loppuu, uskon että vaivatkin ovat poissa.
Leikkauksen jälkihoidon tippoja on laitettava vielä toista kuukautta
silmiin ja ne aiheuttavat edelleen ikäviä sivuvaikutuksia mm. pahoinvointia ja ehkä siitä johtuu myös verenpaineen heittely. Maanantaina oli verenpaine 64/24 ja pulssi 111. Siitä se heilahti jonkin ajan kuluttua liian korkeaksi ja seilaa päivittäin ylös ja alas. Olen tilannut jo lääkärin, kun läheiset ovat huolissaan. Myös kuukausia kestänyt flunssa on hankaloittanut elämää ja vienyt voimia.
Tämä riittäköön selitykseksi, kun ruutu on pysynyt tyhjänä.
Ulkoilu on jäänyt postin hakemiseksi laatikosta ja pariin lyhyeen pyrähdykseen.Tänään tein ensimmäisen varsinaisen lenkin sauvojen kanssa. Tunti hurahti aurinkoisella jäällä naapurin Liisan kanssa sauvoessa ja rupatellessa. Kotiin palattua odotti uunissa muhinut maukas kaalilaatikko ahnasta syöjää. Täytyy sanoa, että kyllä myös lepo maistui.
Lepäämisen lisäksi on ollut suunnaton nautinto, kun olen neulonut
nukenvaatteita. Ne ovat keveitä ja nopeita tehdä. Eivät rasita sydäntä. Ajatus lähti lapsenlapsen pyynnöstä. Emilia halusi että teen nukelle sukat. Nyt niitä sukkia on runsaasti ja lapasiakin. Valmiina on iso korillinen pipoja, neuletakkeja, housuja, paitoja, kaulaliinoja ja liivejä. Viime aikoina on syntynyt yhtenäisiä settejä. On kiva leikitellä väreillä ja malleilla. Mitään kuvioneuleita en sentään tee. Tänään tuli valmiiksi neuletakki, jossa on huppu. Se on ensimmäinen yritys sitä lajia. Tulos ei ihan tyydyttänyt, mutta seuraavasta tulee parempi.
On mukava katsella kuinka innokkaasti lapsenlapset leikkivät nukeilla ja pukevat niille neuleita. Aika monta nuken vaatekertaa löytyi tyttöjen joulupaketeista ja silti kori on vielä täynnä! Neuloin silloinkin, kun näkeminen oli tosi hankalaa. Se oli lepoa ja vei ajatukset muualle.
Koti on jäänyt vähälle huollolle näinä kuukausina. Sänky on kutsunut useammin kuin siivoaminen. Kirkas aurinko paljastaa pölyt nurkista. Ystäväni kehotti vetämään verhot ikkunan eteen. Vielä tulee aika, jolloin voimat palautuvat ja näen taas kirkkaasti. Siihen asti kuljen kuin hapuillen Luojan ihanassa luonnossa ja katselen sitä ikäänkuin kalvon läpi.
Oikeastaan koko elämä on asioiden katsomista kuin kuvastimesta, mutta kerran näemme Hänet kasvoista kasvoihin.
Kuinka totta on että silmät ovat sielun peili. Niistä näkee onko ihmisessä ketään kotona, näkee paljon muutakin. Suora katse kertoo rehellisyydestä. Yleensä. Pälyilelvät silmät jotakin muuta. Kaikkea voi harjoitella ja kaikessa pluffata. Sittenkin on niin että vaikka ihminen sokeutuisi, ei hän menetä mitään todellisesta ihmisarvostaan. Hän on silti Jumalan kuva.
Leikkauksen jälkeen on näkökentässä ollut kuin sakeaa harmaata lumisadetta. Oli aikoja, jolloin lukeminen sujui vain suurennuslasin avulla. Vieläkin niitä ns. kelluja on silmissä ajoittain varsin runsaastikin, riippuu kai tipan laittamisesta, mutta näen jo paremmin. Kun lääke loppuu, uskon että vaivatkin ovat poissa.
Leikkauksen jälkihoidon tippoja on laitettava vielä toista kuukautta
silmiin ja ne aiheuttavat edelleen ikäviä sivuvaikutuksia mm. pahoinvointia ja ehkä siitä johtuu myös verenpaineen heittely. Maanantaina oli verenpaine 64/24 ja pulssi 111. Siitä se heilahti jonkin ajan kuluttua liian korkeaksi ja seilaa päivittäin ylös ja alas. Olen tilannut jo lääkärin, kun läheiset ovat huolissaan. Myös kuukausia kestänyt flunssa on hankaloittanut elämää ja vienyt voimia.
Tämä riittäköön selitykseksi, kun ruutu on pysynyt tyhjänä.
Ulkoilu on jäänyt postin hakemiseksi laatikosta ja pariin lyhyeen pyrähdykseen.Tänään tein ensimmäisen varsinaisen lenkin sauvojen kanssa. Tunti hurahti aurinkoisella jäällä naapurin Liisan kanssa sauvoessa ja rupatellessa. Kotiin palattua odotti uunissa muhinut maukas kaalilaatikko ahnasta syöjää. Täytyy sanoa, että kyllä myös lepo maistui.
Lepäämisen lisäksi on ollut suunnaton nautinto, kun olen neulonut
nukenvaatteita. Ne ovat keveitä ja nopeita tehdä. Eivät rasita sydäntä. Ajatus lähti lapsenlapsen pyynnöstä. Emilia halusi että teen nukelle sukat. Nyt niitä sukkia on runsaasti ja lapasiakin. Valmiina on iso korillinen pipoja, neuletakkeja, housuja, paitoja, kaulaliinoja ja liivejä. Viime aikoina on syntynyt yhtenäisiä settejä. On kiva leikitellä väreillä ja malleilla. Mitään kuvioneuleita en sentään tee. Tänään tuli valmiiksi neuletakki, jossa on huppu. Se on ensimmäinen yritys sitä lajia. Tulos ei ihan tyydyttänyt, mutta seuraavasta tulee parempi.
On mukava katsella kuinka innokkaasti lapsenlapset leikkivät nukeilla ja pukevat niille neuleita. Aika monta nuken vaatekertaa löytyi tyttöjen joulupaketeista ja silti kori on vielä täynnä! Neuloin silloinkin, kun näkeminen oli tosi hankalaa. Se oli lepoa ja vei ajatukset muualle.
Koti on jäänyt vähälle huollolle näinä kuukausina. Sänky on kutsunut useammin kuin siivoaminen. Kirkas aurinko paljastaa pölyt nurkista. Ystäväni kehotti vetämään verhot ikkunan eteen. Vielä tulee aika, jolloin voimat palautuvat ja näen taas kirkkaasti. Siihen asti kuljen kuin hapuillen Luojan ihanassa luonnossa ja katselen sitä ikäänkuin kalvon läpi.
Oikeastaan koko elämä on asioiden katsomista kuin kuvastimesta, mutta kerran näemme Hänet kasvoista kasvoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti