perjantai 23. marraskuuta 2018

Pimeä aika

Päivät vaihtuvat nopealla vauhdilla, vai vaihtuvatko. Mikä saa ajan tuntumaan nopeatempoisemmalta kuin ennen? Silloin ennen sain aikaan enemmän. Aamun ja illan väliin mahtui lukemattomia tapahtumia ja askareita. Nyt kaikki on vaivalloista, välillä pitää mennä  pitkälleen ja ottaa jopa nokoset.
Mieluisia asioita jaksan vielä tehdä, kirjoitan lukemattomia joulukirjeitä. Viivyn ajatuksin jokaisen kirjeen saajan luona. Joidenkin kanssa ovat tapaamiset harvassa, tai loppuneet kokonaan välimatkan vuoksi. Yhteys säilyy silti, lujaksi muovattu side. Jotkut odottavat kirjettä, vaikka tapaamme.
Kirjoittaminen kyllä käy, mutta se kaikki muu mikä odottaa tekijäänsä, kuten kotityöt, sujuvat paljon hitaammin. Aika ei vain riitä kaikkeen. On opittava hyväksymään se, samoin kuin oma rapistuva ulkokuori. Merkitys löytyy jostakin muualta.

Tämä on minun tapani elää elämääni.

Kirjoittamiseen liittyy monia asioita. Kävin taas lokakuussa runokurssilla. Ne ovat kaksi kertaa vuodessa keitaita, josta ei voi olla poissa. Siellä syntyy runoa kuin itsestään. Koko suuri Vivamon alue metsineen, peltoineen ja järvineen huokuu rauhaa.

Radio Deissä oli haastettelu viimeisen kirjani vuoksi, samalla esillä oli kaksi aikaisempaa kirjaani. Veli-Matti Hynninen halusi haastatella myös Simoa, kun meillä on vuosikymmenien yhteys hänen Loviisan ajoiltaan. Hän siunasi meidän avioliittomme toissa syksynä, kun vietimme kultahäitä.

Olin myös Helsingin kirjamessuilla Mediapinnan pyynnöstä. Sain kehotuksen tehdä uuuden kirjan, koska jo kirjan kansikuva erosi edukseen muista kirjoista, sanoi Mediapinnan edustaja.
Kaksi muuta pyyntöä saattavat jäädä toteutumatta. Minua pyydettiin kuvittamaan runokirja ja toinen henkilö pyysi minua yhteistyökumppanikseen. Kaikkeen ei aika riitä, eivätkä taidotkaan. On osattava tietää rajansa.


Kirjamessuilla tehtiin tilausrunoja. Ehdotin seurakunnalle, että voisin tehdä niitä eri piireissä yhteisvastuun hyväksi. Ajatuksesta innostuttiin niin paljon, että joulumyyjäisissä on runokauppa. Mahdollinen tuotto menee diakonialle ja naistenpankille.  Mottona on: Kolme sanaa minulle, teen runon sinulle.
Eilisessä runopiirissä ilmeni monta halukasta, jotka tuovat sanansa ja vaihtavat ne runoksi. Odotan tätä ilolla ja jännitykselläkin, sillä en voi tietää millaisia sanoja saan runon aiheiksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti