lauantai 22. syyskuuta 2018

Uusia tuulia

Tänään siunattiin haudan lepoon Lotta, loviisalainen sosiaalityöntekijä. Hän oli eräs heistä, jotka jättävän lähtemättömän jäljen. Hän loi iloa ympärilleen, oli suuri ihminen, vaikka sitä ei voinut hänen ulkoisesta olemuksestaan sanoa, sillä hän kuului lyhytkasvuisiin ihmisiin. Oli suuri kunnia päästä saattamaan häntä viimeiselle matkalle. Hänen pieni valkea arkkunsa oli ympäröity kauniilla kukilla. Kukatkin kertoivat ilosta. Ilo jäi väreilemään, vaikka Lotta on poissa.

Tänään oli myös toisenlaiset juhlat, kristillinen kahvila Alfa&Omega vietti 20 vuotispäiviään iloisissa merkeissä. Kahvi ja kakku maistuivat suurelle juhlakansalle. Elävä musiikki toi oman lisänsä tilaisuuteen. TV7:stä tuttu muusikko soitti ja lauloi. Jokainen sai halutessaan kirjoittaa jonkin viestin lapulle ja kiinnittää sen toivomuspuuhun. Kahden vuosikymmenen tapahtumat oli kuvina seinillä. Nykyhetki kulki videokuvina. Ahkeria vapaaehtoisia tarvitaan. Heidän uuttera työnsä kantaa hyviä hedelmiä.

Viime postauksessa kirjoitin että Mediapinta pyysi minua kirjamessuille esittelemään uusinta kirjaani. Asia etenee, messupaikka on valittu, vahtivuorotkin jaettu. Paikka 7e101 ja minun vuoroni to 25.10 klo 15.00-20.00 ja pe klo 10.00-15.00.

Veli-Matti Hynninen kyseli minua ohjelmaansa Radio Deihin keskustelemaan kirjasta. Epäilin heti ettei minusta ole siihen. Kokemusta puuttuu. Osaan ehkä kuitenkin vastata kysymyksiin, joita esitetään ja lukea kirjasta jonkun pätkän. Sitä vai mietin, että riittääkö minusta ja kirjasta puheenaihetta puoleksi tunniksi? Aviomies keksi ratkaisun: pitää ottaa mukaan kaikki kolme runokirjaani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti