Simo alkoi jo kuokkia perunoita säkkeihin. Maa on kohta liian kuivaa ja kovaa, jos ei sadetta tule. Minä kerään jatkuvasti marjoja. On jo kiire saada sato talteen. Varsinkin karviaiset janoavat vettä ja alkavat tippua alas. Onneksi koko kesä ei ollut näin helteistä. Monen mielestä alkukesä oli kamala. Minä en valita, mutta suon muille mielelläni nämä kuumat päivät.
Marja-aika on herkkujen ihana varasto. Ohi mennessäni kouraisen marjoja suuhuni. Kiertelen pensaalta toiselle maistellen eri makuja. Tankkaan vitamiineja. Viherherukat ja keltaiset vatut eivät heti olleet suosikkejani. Nyt olen oppinut maistamaan niidenkin hienon aromin.
Vuosia sitten ystäväpiiriimme kuului eräs Aino mummo. Hän on jo kauan sitten kuollut, mutta vanhanakin oli tomera täti. Kovan elämän eläneenä hän tiesi, että perheenäideillä on kädet täynnä työtä ja hän halusi osaltaan auttaa. Samalla hän sai sisältöä yksinäiseen elämäänsä. Hänellä oli tapana mennä lapsiperheisiin leipomaan. Meillekin hän tuli kerran tekemään pullataikinasta ihania raparperinyyttejä. Hänellä oli mukana oma esiliina ja myös huivin hän kietoi päähänsä. Eikä hän tehnyt mitä tahansa pullataikinaa, vaan todellista herkkua. Joskus myöhemmin onnistuin jäljittelemään sen makua, mutta enää en saa syntymään sellaista taikinaa.
Ainolla oli omat tapansa toimia. Yksi niistä oli jokaisen piirakan ja pullan tarkka laskeminen. Hänen piti saada tietää kuinka monta kymmentä kutakin lajia oli tullut. Mielellään hän kertoili saaliinsa määrää seuraavassa paikassa.
Aino tuli mieleeni, kun kellarissa laskin omaa saalistani, hillopurkkeja ja mehupulloja. Silloin muinoin vain hymyilytti Ainon puuhat. Nyt nauroin ihan ääneen itselleni. Minunkin täytyy saada tietää aherrukseni tulos. Nyt hillopurkkeja on valmiina 41 ja pulloja 83. Ehkä pääsen pulloissa sataan, ehkä en. Joku viisas sanoisi, että huvinsa kullakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti