Olen varmaan pimeä tyyppi, kun rakastan alkutalven pimeyttä, varsinkin kun lumi on jo maassa. Sellainen valaiseva pimeys hoitaa. Kynttilät tuikkivat ihanasti hämyssä. Saan voimaa.
Viime päivien aurinko laittoi ajatukseni päälaelleen. Siitä en pidä kun koti näyttää siivoamattomalta kirkkauden päästessä joka nurkkaan. Auringosta pidän silti. Se tempaisi minut ulos. Säteet tunkeutuivat pölyiseen mieleeni. Ihana valkeus!
Toivoisin valkeuden paljastavan paljon muutakin pölyä. Oikeastaan se saisi paljastaa ihan visvan yhteisöstä, johon koko ikäni olen luottanut. Vinoutumat olisi saatava korjatuksi. Viime viikkoina tai oikeastaan jo paljon kauemmin on minulle tärkeitä uskonasioita perusteellisesti ravisteltu. Enää en löydä tutussa ja rakkaassa yhteisössä lapsuuteni uskoa, Sanan tukevaa jalustaa. Ihmisoppi on tullut Sanan tilalle. Arvot joihin turvasin, osoittautuivat joksikin aivan muuksi. Salakavalalla tavalla niitä on muutettu vähä vähältä siihen mittaan, etten enää aikoihin ole tunnistanut julistuksessa aitoa Sanaa, johon kiinnityin jo äidinmaidossa. Usko puristetaan tarkkoihin lokeroihin, tehdään omia vaatimuksia. Jumalasta tulee hyvin pieni. Tuntuu ettei Hänellä enää ole mitään virkaa, ihminen on nostettu jalustalle, Hänen tilalleen. Silti Jumala on ja Hänen tulee olla kaikkivaltias ja suvereeni.
Minun oli etsittävä totuutta uudelleen. Pitkäaikaiset ystävyyssuhteet uhkaavat mennä erilaisten näkemysten vuoksi hajalle. Kaikki eivät näe tapahtunutta muutosta vaarallisena.
Tässä myllerryksessä putosin hetkeksi pimeyteen. Onneksi Kristus otti kiinni, syliinsä. Hänen valossaan ja voimassaan on hyvä jatkaa, sillä Hän on Tie, Totuus ja Elämä. Uskon että Sanan kirkas aurinko valaisee yhä ja toivon että mahdollisimman monet sen valon löytävät.
Lähdin merelle katsomaan verkkojen kokemista. Lumi välkehti miljardeina timantteina. Saaren läheisyydessä oli lisäksi safiireja ja rubiineja ja joitakin keltaisia topaaseja. Uskomattoman kaunista! Kalaakin tuli. Kulkeminen oli hankalaa auringon pehmittäessä pintaa. Olisi pitänyt ottaa sukset, kun lumi upotti. Kahlatessa keho sai tarpeellista rasitusta, oli aikaa ajatella ja kiittää. Ihanaa kun jaksan vielä tarpoa, nauttia ulkoilusta kaikkien aistien avulla. Meillä on upea maa, kaunis kaikkina aikoina.
Elämä voittaa. Valkeus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti